Kevään kiinnostavin johtamiskirja nostaa reflektiokyvyn johtamistaitojen keskiöön

16.05.2022
Jaa

”Reflektiokyky on yksi aliarvostetuimmista johtamistaidoista”, pohtii Psyconin johtava konsultti ja johtajuustutkija Annastiina Mäki.

Mäen toimittama Johtamisvainu – Näkemyksellisyyttä johtamiseen -artikkelikokoelma julkaistiin huhtikuussa. Kirja nostaa reflektion johtamistaitojen keskiöön ja lähestyy sitä kolmesta eri näkökulmasta. ”Reflektiokykyinen johtaja pystyy tekemään kirkkaita havaintoja itsestään, omasta yhteisöstään ja muista ihmisistä sekä ulkoisesta toimintaympäristöstään. Reflektio ei kuitenkaan ole vain sitä, että havaitsee, vaan että kykenee myös käsittelemään havaintojen tuottamaa tietoa riittävän ennakkoluulottomasti.” Mäki kuvaa.

Mäki kiinnostui johtajien reflektiokyvystä tutkiessaan johtamiskulttuuria väitöstyönään. ”Monet johtajat tuskastelevat samojen haasteiden kanssa. Johtaminen ei ole vaikuttavaa, organisaation innovatiivisuus sakkaa ja jäädään junnaamaan oman liiketoiminnan kehittämisen kanssa. Tällaisiin haasteisiin törmätessäni kysyn, ollaanko aidosti kuulolla sille, mitä työyhteisössä ja toimintaympäristössä tapahtuu.”

Mäki on työskennellyt johtamisen kehittämisen parissa pitkään, niin Psyconilla kuin muissa organisaatioissa, ja päässyt pohtimaan näitä teemoja monien arvostettujen johtajien ja johtajuustutkijoiden kanssa. ”Meillä Psyconilla on valtavan hieno mahdollisuus katsoa johtamista monesta eri vinkkelistä ja monenlaisten organisaatioiden näkökulmasta. Reflektiokyvyn merkitys ja tarve sen kehittämiseen oli yhteinen havainto verkostojeni kanssa.”

Artikkelikokoelmaansa Mäki kutsui moniäänisen joukon työkäyttäytymisen asiantuntijoita, johtajuustutkijoita sekä ansioituneita johtajia. Kirjan lukijat pääsevät kuulemaan mm. emeritusprofessori Pauli Juutin, Traficomin pääjohtaja Kirsi Karlamaan ja Psyconin tutkimusjohtaja Mikael Nederströmin sekä muiden huippuasiantuntijoiden ajatuksia tämän hetken tärkeimmistä johtamisteemoista.

Tulevaisuuden johtamisteemoista kysyttäessä Mäki pohtii reflektion lisäksi inhimillisyyttä johtamisessa. ”Johtajuusihanteissa näkyy osin edelleen yksinäinen sankarijohtaja, jolle ei enää tässä maailmassa ole perusteita. Ihminen ei ole kone, eikä kukaan pysty kaikkeen yksin. Uskon, että tulevaisuudessa ei ole olennaista vaikkapa se, kuka herää kello viisi, vaan kuka pystyy ymmärtämään ihmisten, myös itsensä, käyttäytymistä kaikista tarkimmin.”