Arjen haaste tai voimavara – iltavirkkujen luontaisen vuorokausirytmin huomioimisesta hyötyvät yksilö sekä organisaatio

7.12.2021

Psyconilla assistenttitiimin tiiminvetäjänä työskentelevän Niko Jokihaaran syksyllä valmistunut pro gradu -tutkielma tarjoaa kurkistuksen iltavirkkujen kokemuksiin työelämässä. Itä-Suomen yliopiston Yhteiskuntatieteiden laitokselle tehty tutkielma tarjoaa sosiaalipsykologista näkökulmaa muun muassa sille, millaisia merkityksenantoja iltavirkut antavat työelämästä, millaisia asenteita ja odotuksia iltavirkkuihin liitetään ja millaisilla keinoilla iltavirkut voitaisiin huomioida työpaikoilla nykyistä paremmin.

Itsekin iltavirkuksi tunnustautuvaa Jokihaaraa kiinnosti aiheessa erityisesti kokemuksellisuus, joka jää usein tieteellisessä kontekstissa vähemmälle huomiolle. ”Iltavirkkujen kokemukset työelämästä valikoitui tutkimusaiheekseni, koska vuorokausirytmi on keskeisessä roolissa yksilön arjessa ja työ puolestaan määrittää yksilön arkirytmiä merkittävällä tavalla. Hypoteesini oli, että iltavirkkuudella on moninaisia vaikutuksia yksilön kokemukseen arjesta ja työelämästä. Tämä näyttikin pitävän hyvin paikkansa.”

Tutkimustulokset osoittivat, että iltavirkkujen vuorokausirytmin ja yhteiskunnan rytmin välillä todella on epäsuhta, joka vaikutta iltavirkkujen arkeen ja työskentelyyn. Iltavirkkujen hyvinvoinnin tukeminen olisi hyödyllistä niin yksilöiden hyvinvoinnin, kuin organisaatioiden tuloksen ja sairaspoissaolojen vähentämisen näkökulmasta.

Yksilöiden kokemukset vaihtelivat

Aineistosta oli havaittavissa neljä erilaista tarinatyyppiä, jotka kuvaavat iltavirkkuuden yhteyttä työelämään: iltavirkkuus arjen haastajana, iltavirkkuus kapinointina, iltavirkkuus voimavarana sekä iltavirkkuus ominaisuutena.

Jokihaara rakensi tyyppitarinat monen eri haastateltavan kokemuksista ja puheenvuoroista. Tutkimuksessa iltavirkkuuden määritelmä perustui kokemuksellisuuteen - iltavirkku sai itse sanoittaa mitä iltavirkkuus heille itselleen merkitsee. 

Kokemusten eroavaisuuksista huolimatta yhteistä kaikille tarinatyypeille oli se, että iltavirkut joutuivat monesti tekemään arjen ponnisteluja pysyäkseen aamupainotteisen työn rytmissä. Jokihaara haluaisikin nähdä, ettei iltavirkkuuden kanssa pärjääminen jäisi vain yksilön vastuulle. ”Yksilön luontainen vuorokausirytmi on luonteeltaan suhteellisen pysyvä ja siksi iltavirkkujen ääni olisi tärkeää saada nykyistä kuuluvammaksi työelämäkeskustelussa. Tavallisessa arjessaan iltavirkut ovat usein niitä, jotka joutuvat luovimaan yhteiskunnallisen rytmin ja oman vuorokausirytminsä välillä. Heidän hyvinvointiaan olisi tärkeää tukea myös organisaatioista käsin.”

Iltavirkkujen huomioinen työelämässä ei lopulta vaatisi valtavan suuria ponnistuksia, vaan jo pienillä teoilla voitaisiin saada hyötyjä aikaan. ”Työntekijöitä voitaisiin kuulla heidän omista luonnollisista vuorokausirytmeistään ja tarjota mahdollisuuksia oman työn jaksottamiseen esimerkiksi liukumien ja joustavan työnajan puitteissa. Myös etätyö voi mahdollistaa iltavirkulle enemmän liikkumavaraa oman sisäisen vuorokausirytmin toteuttamiselle”.