Mieltäni on aina askarruttanut Psyconin logo. Mitä siinä tapahtuu? Kyseleekö toinen ja toinenko vain vastailee? Onko kyseessä keskustelu vai käyttääkö toinen valtaa toista kohtaan?

Mieltäni on aina askarruttanut Psyconin logo. Siinä on joku näkevinään hymiön, mutta useimmat näkevät kaksi vastakkain olevaa henkilöä, joista toinen seisoo ja toinen istuu (kummallista muuten, että hahmot ovat silti saman pituisia…). Mitä siinä tapahtuu? Kyseleekö toinen ja toinenko vain vastailee? Onko kyseessä keskustelu vai käyttääkö toinen valtaa toista kohtaan?

Haluaisin nähdä, että siinä on kyse yhteistyöstä ja tiedon vaihtamisesta puolin sekä toisin. Siis vastavuoroisesta kahdenvälisestä toiminnasta, jossa molemmat ovat yhdenvertaisia. Vierastan mielikuvaa, jonka mukaan toinen tenttaa ja toinen vastaa ainoastaan siihen, mitä on kysytty.

Psycon on tehnyt pitkään seurantaa ja tutkimusta työnsä laadusta ja vaikuttavuudesta. Keinoina on käytetty perinteisiä kyselyitä, joita lähetetään ajastetusti eri osallistujille, ovat he sitten hakemassa uusia työtehtäviä tai osallistumassa kehittämishankkeisiin. Ja totta kai olemme lähettäneet niitä asiakkaille.

Asetelmassa on ollut nähtävillä, että olemme itse määritelleet, mistä haluamme tiedon ja sitten olemme määritelleet tiukat kysymykset, jotka antavat vastauksia juuri siihen, mitä olemme halunneet kysyä.

Lopputulema on ollut selkeää ja konkreettista. Kun on haluttu kuulla arviointiin osallistuneiden henkilöiden palvelukokemuksesta, vastaajan ajatukset on suunnattu esimerkiksi tarjoilun, työrauhan ja ohjeiden riittävyyteen. Niinpä vastauksetkin ovat käsitelleet näitä aiheita. Totta kai.

Mutta auttaako tuollainen yksisuuntainen tieto oikeasti kehittämään toimintatapoja?

Ajattelun muutos kohti vastavuoroisuutta

Viime vuonna Psycon teki lähestymistapamuutoksen erään kiinnostuneen opiskelijan aloitteesta. Arviointiassistenttina työskentelevä Emmi Lipponen käynnisti opinnäytetyön henkilöarviointien prosessioikeudenmukaisuuden kokemuksesta. Käsitteellä tarkoitetaan menettelytapoihin, tiedonsaantiin ja kohteluun liittyvää oikeudenmukaisuuden kokemusta, joka henkilössä syntyy hänen ollessaan toimijana henkilöarvioinnissa.

En aio käydä ao. gradua yhtään läpi nyt – sen saa Emmi tehdä sitten, kun opinnäytetyö on viimeistelty. Tärkeää tässä on muutos palautekyselyn suunnasta. Nyt tiedustellaan aidosti, miten osallistuja on itse kokenut esimerkiksi kohtelunsa? Onko tiedontarpeeseen vastattu hänen odottamallaan tavalla?

Tämän suunnanmuutoksen ensimmäisenä huomiona oli, että palautekyselyn vastausprosentti nousi aiempaan nähden selvästi paremmaksi. Samalla olemme saaneet pidempiä ja rakentavampia ehdotuksia menettelytapojen kehittämiseksi. Hienoa!

Objektista subjektiksi

Joskus taannoin henkilöarviointikäytäntö oli hyvinkin diagnostinen, korostuneen yksisuuntainen sekä asetelmaltaan etukäteen määritelty (kokeellisen tutkimuksen perinne siis). Niinpä kärjistäen: mm. yhteistyösimulaation lähtötilanne oli antaa osallistujille kartta, sata palikkaa, kirkkaat ohjeet ja kellosta aika.

Uusia toimintamalleja kehittäessämme kaksisuuntaisuuden ajatukset heijastuvat mm. yhteistyösimulaatioihin niin, että käsikirjoitukset ovat vähemmän tiukasti määriteltyjä, jolloin osallistujat voivat käynnistää simulaation laatimalla reunaehtoja työskentelylle omien näkemystensä mukaan. On jo nyt aivan selvää, että tiedonhankinnan näkökulmasta tuotokset ovat monimuotoisempia ja havainnot rikkaampia.

Yhdessä enemmän             

Valitan, että loppuotsikkona on tuo väsynyt fraasi. Lienee silti niin, että tarjoamalla sellaiset menettelymallit ja puitteet, joissa osallistujat voivat kokevat olevansa mukana toiminnan säätelyssä ja saavansa vaikutettua asioiden kulkuun, myös toiminnan lopputulokset paranevat. Proseduurit tuntuvat mielekkäiltä ja motivoivat osallistujia.

On todennäköistä, että vastavuoroisuuden keinoin kertyy laadukkaampaa dataa ja parempaa toiminnan laatua. Ja Psyconin logokin näyttää enempi yhteistyötilanteelta.