Uusia näkökulmia työhön organisaatioiden välisen mentoroinnin avulla.

Tiedätkö sen tunteen, kun astut uuteen työpaikkaan, jossa kaikki tuntuu uudelta ja ihmeelliseltä ja sormet syyhyävät päästä tekemään asioita uudella tavalla? Ilmassa leijuu unelmien ja uusien mahdollisuuksien tuoksu. Oma katse on vielä ulkopuolisen, se havainnoi asioita tuorein silmin. Huomio kiinnittyy asioihin, jotka muille ovat jo arkipäivää. Menneestä kokemuksesta tuntuu riittävän loputtomiin ammennettavaa. Vuosien myötä tekeminen urautuu uomiinsa, ja silloin tuttua organisaatiota on vaikea enää tarkastella ”ulkopuolisen näkövinkkelistä”. Mistä voisi ammentaa uusia näkökulmia ja avata aistit näkemään asiat taas tuorein silmin ja uudelta kantilta?

 

Kokeilussa cross-company mentoring

Tänä keväänä Psyconin kokenut johtamisen kehittäjä Annastiina Mäki käynnisti Psyconilla mielenkiintoisen cross-company mentoring ‑kokeilun, johon olen ilokseni päässyt mukaan. Saimme kumppaniksemme kokeiluun energisen ja kovassa kasvussa olevan toimijan, Zeeland Familyn. Molemmista organisaatioista löytyi sopivat työparit testaamaan tätä organisaatioiden välistä uutta asetelmaa. Asetelma on mielenkiintoinen ja tavanomaisesta mentori/mentoroitava-asetelmasta poikkeava. Työpareista molemmat toimivat toistensa mentoreina. Tavoitteena on ammentaa työparin osaamisesta ja tuoda arkeen uusia ajatuksia oman organisaation ulkopuolelta – pöllyttää ajatuksia, avata uusia näkökulmia omaan tekemiseen ja oppia myös ehkä uusia tapoja ajatella ja toimia. Ainakin starttikokoontumisessamme oli niin positiivinen vire, että odotukset tämän projektin suhteen ovat korkealla.

Kokemusten jakamista ja uusia näkökulmia

Mitä tämän kaltaiselta työpariprojektilta sitten voisi odottaa? Millaisin odotuksin itse lähden tälle reilun puolen vuoden matkalle vieraan ihmisen kanssa? Mietimme oman työparini kanssa tavoitteitamme ja odotuksiamme. Avoin sparrailu arjen tilanteista ja haasteista tulee varmasti olemaan yksi tapaamisiamme värittävä teema. Itse odotan, että tästä voi löytyä hyvä vire omaan työhön ja kehittymiseen – ammatillinen, ulkopuolinen luottokumppani, joka voi tuoda uutta näkökulmaa aivan toisenlaisesta organisaatiokulttuurista ja ympäristöstä. Uskon, että voimme ammentaa paljonkin toistemme kokemuksista ja organisaatioiden erilaisista toimintamalleista ja myös elämänkokemuksesta. Olisi mahtavaa päästä matkallamme myös seuraamaan toistemme arkea ja tutustua näin toisen organisaation tekemiseen, oppia ohessa myös uusia taitoja ja jakaa omaa ammatillista näkemystä toiselle. Ehkä onnistun katsomaan työparini avulla hetken omaa tuttua työpaikkaani taas ulkopuolisen silmin?

Omaehtoista, tavoitteellista tekemistä

Mentorointiprosessi on omaehtoista, mutta kuitenkin tavoitteellista tekemistä. Työparin kanssa työskentely on luottamukseen pohjautuvaa tekemistä, jossa molemmat osapuolet ovat sekä saajan että antajan roolissa. Tapaamisten määrät ja muodot ovat työparien päätettävissä, mutta olemme kaikki sitoutuneet panostamaan tähän aikaamme ja energiaamme. Samalla tämä mahdollistaa myös ajan ottamisen omien ajatusten tuulettamiseen ja uuden oppimiseen. Syksyllä 2017 kokoonnumme jälleen porukalla yhteen ja katsomme, kuinka pitkälle pääsimme. Jännityksellä, avoimin mielin ja innostuneena odotan omaa matkaani työparini kanssa. Kuulumisia tästä projektista sekä cross-company mentoringista -metodina voit lukea blogistamme pitkin tätä matkaa.