Ystävänpäivän jälkeisissä tunnelmissa herkistyin miettimään ystävyyden, kaveruuden ja toveruuden eri ilmenemismuotoja työelämässä.

Ystävänpäivänä muistetaan läheisiä ja rakkaita ystäviä. Näitä tärkeitä ihmisiä tapaa arjessa usein huomattavasti vähemmän kuin työkavereita. Työkaverit ovat sen sijaan läsnä päivittäin. Ystävänpäivän jälkeisissä tunnelmissa herkistyin miettimään ystävyyden, kaveruuden ja toveruuden eri ilmenemismuotoja työelämässä. Saako tai pitääkö työkaverin kanssa ystävystyä? Minkälainen työkaveri itse olen? Entä mitä ystävyys työelämässä on - voiko sujuvaa yhteistyötä ja mukavaa lounasseuraa kutsua ystävyydeksi?

Ystävyyden määritelmä

Kenties pitää aloittaa juuri kysymällä  ­– mitä on ystävyys?  Lapset ovat viisaita, joten käännyin johtavan kivakaveriasiantuntijan Sohvin (6 v.) puoleen kartoittaakseni ystävyyden ydintä. Toveruuden dosentti Sohvi piti ystävyyden perusperiaatteet selkeinä ja yksinkertaisina. Ystävän tunnistaa siitä, että itse tykkää leikkiä sen kanssa ja että on tuntenut sen pienestä pitäen (siis jo pari vuotta). Ystävälle ei saa sanoa mitään tyhmää, koska se on tärkeä ja arvokas. Lisäksi kuulemma sellaisen kanssa on hankalampi ystävystyä, joka riehuu. Ei siis mitään mahdottomia vaatimuksia.

Työystävyyden monisäikeisyys

Toimintaympäristön asettamat reunaehdot saattavat joskus tuottaa haasteita työystävyydelle. Joskus saatetaan kilpailla samoista töistä, toisinaan samasta positiosta. Työkaverien vahvuudet saattavat kohdistua erilaisiin osaamisalueisiin, mutta suorituksen ohjaus tai sen arviointi olla määrämuotoista. Millaisille asioille rakentuu ystävyys kilpailullisessa organisaatiossa, esimerkiksi myyntiorganisaatiossa?  Työtä saatetaan tehdä myös jopa enemmän työyhteisön ulkopuolisen tahon kanssa kuin naapurihuoneessa istuvan kollegan kanssa. Voiko yhteistyökumppani tai jopa asiakas olla määriteltävissä ystävyyden viitekehyksestä? Onko se edes sopivaa?

Tiivis yhteistyö edellyttää luottamusta, joka tuo happea yhdessä tekemiseen ja lisää turvallisuuden tunnetta.

Oman näkemykseni mukaan hedelmällinen yhteistyökumppanuus perustuu ajatukselle istumisesta samalla puolella pöytää: aidosta yhteistyö- ja avunantosopimuksesta, jossa usein myös tiedetään toistemme vahvuudet ja heikkoudet. Yhteisen toiminnan suunta on kuitenkin sama ja sillä on samat tavoitteet. Tiivis yhteistyö edellyttää luottamusta, joka tuo happea yhdessä tekemiseen ja lisää turvallisuuden tunnetta. Yhteistyökumppanuuteen perustuva ystävyys saattaa ajoittain jopa ohittaa oman työyhteisön kollegat intensiteetillään.    

Millainen olen työkaverina?

Esikouluikäisen itsevarmuudella ja aukottomalla päättelyllä esiintuodut ystävyyden ominaispiirteet panevat minut miettimään omaa käytöstäni työpaikalla.  Minkälainen työkaveri olen kiireen keskellä? Miten reagoin työkaverin onnistumisiin tai pettymyksiin? Mitä asioita itse jaan työkavereiden kanssa? Palataanpa vielä ystävyyden asiantuntijan määritelmiin: Onko kanssani kiva tehdä työtä? Miten puhuttelen työkavereitani? Voiko reagointini johonkin asiaan olla tulkittavissa jossain tilanteessa riehumiseksi? Johtopäätökset paljastavat, että taidan valitettavasti olla kivempi kaveri asiakkaille ja yhteistyökumppaneille kuin ympärilläni päivittäin työskenteleville kollegoille. Kivakaveritaidoissa on siis vielä kehitettävää.     

Mutta sen yritän muistaa, että työkaverille ei saa sanoa mitään tyhmää, koska hän on tärkeä ja arvokas. 

Mutta sen yritän muistaa, että työkaverille ei saa sanoa mitään tyhmää, koska hän on tärkeä ja arvokas.