Lapsena kesäloman lopussa alkoi jo innokkaana odottaa kouluun paluuta. Miten saavuttaa sama täpinä kesälomilta töihin palatessa?

Muistatkos kuinka pitkään kesäloma kesti lapsena? Ikuisuuden. Niin kauan, että elokuussa jo odotti, että koulu pian alkaisi. Ajantaju on toki erilainen lapsena, ja aikuisena huomaa, että aika juoksee eteenpäin niin kiihtyvällä tahdilla, ettei tahdo perässä pysyä. Toisaalta lapsena oli myös ihana taito täpinöidä tulevista asioista. Siis malttamattomasti odottaa jotakin tulevaa tapahtuvaksi.

Tänä syksynä lomilta palatessani mieleeni palasi oma koulunaloitukseni. Aloitin aikoinaan koulutieni komeasti: päädyin sattumalta ensimmäisenä koulupäivänä paikallislehden haastattelemaksi. Kangasalan Sanomissa olikin iso kuva etusivulla ja otsikko ”Riikan toive toteutui – koulu alkoi”. Luulen, että sisälläni asuu edelleen se 7-vuotias täpinöissään koulua aloittava pikkutyttö, joka on teroittanut kynänsä ja pakannut penaalin ja nenäliinat reppuunsa hyvissä ajoin jo edellisellä viikolla. Ja sitten ei vain malta odottaa, että kaikki ihana alkaa: niin uudet seikkailut kuin ihan se tavallinen arkikin rutiineineen päivineen. Tänä syksynä huomaan kaipaavani tätä täpinää, mutta mitä olen sitten jättänyt tekemättä tai tehnyt toisin, kun täpinä uupuu?

Sitten ei vain malta odottaa, että kaikki ihana alkaa: niin uudet seikkailut kuin ihan se tavallinen arkikin rutiineineen päivineen.

Asiantuntijatyössä työn ja vapaa-ajan raja on välillä häilyvä. Työaika ei usein ole sidottu kelloon, vaan itse työn tekemiseen. Kun työ sitä vaatii, niin hiukan venytään ja sitten taas sopivassa kohdassa tasataan tunteja. Tämä sama jousto näkyy myös loma-aikoina, jolloin ensimmäinen lomaviikko saattaa mennä vielä joidenkin projektien häntien loppuunsaattamisessa ja viimeinen lomaviikko jo vähän aloitellessa. Näin ollen työhön palaaminen tapahtuu ikään kuin varkain, ja kun sitten varsinaisesti palaa fyysisestikin töihin, niin kaikki on jo käynnissä. Ei ole ehtinyt odottamaan ja täpinöimään!

No minullehan kävi juuri näin. En aloittanut töitäni vastentahtoisesti kesäloman loppupuolella, vaan ihan hyvillä mielin. Töitä tehdään joustavasti, ja toki minusta on kiva olla tarvittu ja kaivattu: mukava tulla töihin, kun minua jo odotetaan. Mutta rituaalit rutiinien käynnistämiseksi jäivät hiukan puolitiehen, enkä ehtinyt suunnitella syksyä ja kasvattaa täpinääni. Nyt sitten ihmettelen, miksei arki ole kaikkine ihanine rutiineineen temmannut minua mukaansa ja miksei ole mitään, mitä odottaa. Itse asiassa kaikki kiva on jo käynnissä, mutta odotusvaihe jäi täpinöimättä. Kyllähän tämä tästä toki käynnistyy näinkin, mutta selkeästi pidemmällä kaavalla ja tylsemmin.

Jos kerran oma orientoitumiseni työn äärelle on kaikkein palkitsevinta täpinöiden, niin ensi vuonna muistan varata tälle ajan.

Tämän virheen en anna toistua. Jos kerran oma orientoitumiseni työn äärelle on kaikkein palkitsevinta täpinöiden, niin ensi vuonna muistan varata tälle ajan – yksi päivä riittää, ennen kuin ryhdyn hommiin. Tuona päivänä mietin, mitä haluan päästä tekemään ja toteuttamaan seuraavaksi. Missä haluan kehittyä? Mikä voisi olla tämän syksyn projekti? Mistä asiasta otan selvää? Keneen haluan tutustua paremmin? Ja avot: täpinä on päällä!