Läsnäolon merkityksestä puhutaan paljon, etenkin lastenkasvatuksen yhteydessä. Ei riitä, että on paikalla, ajatusten on myös oltava läsnä. Miksi läsnäolo silti välillä on niin vaikeaa?

Läsnäolon merkityksestä puhutaan paljon, etenkin lastenkasvatuksen yhteydessä. Ei riitä, että on paikalla, ajatusten on myös oltava läsnä. Miksi läsnäolo silti välillä on niin vaikeaa? Entä läsnäolon merkitys työpaikalla? Paljon on tullut mietittyä arjen vilskeessä sitä, kuinka digiaika ja virtuaalisuus ovat tuoneet vapautta työn tekemiseen paikasta riippumatta, mutta samalla tuoneet mukanaan myös haasteen: kuinka irtautua, kun työ on aina ja kaikkialla käden ulottuvilla. Entä virtuaalisuus, voiko siellä olla aidosti läsnä?

Läsnäolon tärkeys työpaikalla

Todella usein huomaan kokouksessa jonkun näpyttelevän läppäriä tai katselevan jotain intensiivisesti kännykän näytöltä. Ärsyttävää muille osallistujille? Kyllä. Jostain olen lukenut, että iso osa palavereista on turhia. Tätä en omassa työssäni allekirjoita, mutta tehottomista kokouksista haluaisin päästää irti. Itse koen, että tehottomuus johtuu usein juurikin aidon läsnäolon puutteesta. Ollaan paikalla, mutta ei aidosti olla läsnä. Ajatus harhailee, tekemättömien töiden lista pyörii mielessä, meiliä pitää vilkuilla kesken kokouksenkin. Olisiko kuitenkin tehokkainta olla hetki intensiivisesti läsnä ja kollegoita kuunnellen? En aina onnistu tässä itsekään, mutta koitan tsempata ja keskittyä olemaan läsnä.

Ruutuaikarajoituksia?

Työpaikoilla voisi soveltaa samoja vinkkejä, joita lastenkasvatuksesta kertovat artikkelit nyt tiuhaan viljelevät: rajoitetaan ruudun tuijottelua. Ruutuaika voisi olla kielletty kokouksissa, ellei näytön katselu liity olennaisesti aiheeseen. Pitäisiköhän seuraava kokous aloittaakin sillä, että laitetaan sivupöydälle kännykät ja läppärit? Voisi muuten olla paljon tehokkaampi kokous. Kyllähän aivotutkimuskin sen on meille moneen kertaan kertonut: multitasking ei ole tehokasta. Keskitytään ja ollaan läsnä, se on paitsi tehokasta myös toisia kunnioittavaa työtoveruutta.

Virtuaalisesti läsnä

Seuratessani omaa jälkikasvuani, aitoa digiaikaan syntynyttä teiniä, jolle kaverisuhteissa virtuaalinen läsnäolo on fyysiseen verrattavissa, mietin taas ilmiötä työympäristössä: voiko aito läsnäolo työyhteisössä olla myös virtuaalista? Muuttuvat työn muodot vievät välillä ihmiset kauas toisistaan fyysisesti. Monilla tiimit ja esimieskin ovat kovin etäällä, jopa toisessa maassa. Voiko silti olla alaisten ja työtovereiden arjessa aktiivisesti läsnä virtuaalisesti?

Kuvittelisin, että aktiivisesti keskustelevan, sosiaalisen ja verkostoituvan johtajan tulee jatkossa hyödyntää kasvavassa määrin digitaalisia kanavia yhteydenpitoon eri suuntiin.

Tampereen yliopistolla tehdyssä tutkimuksessa listattiin vastikään tulevaisuuden johtajan tärkeimpiä ominaisuuksia: tulevaisuudessa (minusta kyllä jo nykyiseltä) johtajalta kaivataan osaamista käyttää luontevasti teknologiaa, hyviä sosiaalisia taitoja, kykyä osallistaa ja luoda verkostoja. Kyllä, mielenkiintoinen ja järkeenkäypä listaus. Kuvittelisin, että aktiivisesti keskustelevan, sosiaalisen ja verkostoituvan johtajan tulee jatkossa hyödyntää kasvavassa määrin digitaalisia kanavia yhteydenpitoon eri suuntiin. Unohtamatta tietystikään aitoa läsnäoloa ja kohtaamisia.

Ajatellaan vaikka etäjohtamista. Fyysisesti kaukana oleva johtaja voi olla hyvinkin läsnä digitaalisten välineiden kautta, jos hän haluaa ja on aktiivinen. Chat, skype, whatsapp, snapchat, instagram… you name it – välineitä löytyy. Ikävä tosiasia kai kuitenkin monesti on se, että esimieheltä liikenee juuri ehkä aikaa vastata sähköposteihin. Sähköpostia en laske virtuaaliseksi läsnäoloksi, se ei ole keskustelua. No, nuoret someaikaan syntyneet sukupolvet astuvat pian esimiespesteihin, ja he korjannevat tämän asian. Pling, pling, pomo kysyy, miten tänään menee!

Itse en kuitenkaan haluaisi täysin elää virtuaalisessa työyhteisössä. Kaipaan monisanaista keskustelua, ilmeitä ja eleitä.

Itse koen, että digiajan välineet ovat erinomainen keino ilmaista kiinnostusta ja kommunikoida, olipa sitten kyseessä työtoverit, ystävät tai perhe. Ei se kuitenkaan täysin korvaa fyysisen läsnäolon tärkeyttä, ei kotona eikä työssäkään. Se auttaa pysymään ajan tasalla tekemisistä, sen avulla voi nopeasti tarkistaa, miten asiat etenevät, tai sen kautta voi tsempata ja jakaa nopeasti tietoa erilaisille ryhmille. Itse en kuitenkaan haluaisi täysin elää virtuaalisessa työyhteisössä. Kaipaan monisanaista keskustelua, ilmeitä ja eleitä. Aitoa läsnäoloa ja kuuntelua. Olen itsekin somen ja digivälineiden suurkuluttaja, jolle päivä ilman kännykkää on katastrofi. Koetan kuitenkin tsempata siinä, että olisin enemmän läsnä, töissä ja kotona. Joskus on ihan hyvä keskittyä ja olla hetken, tässä ja nyt.