Yleensä ensimmäinen asia, jonka uudesta ihmisestä näemme, on ulkonäkö. Mutta samalla hetkellä alamme miettiä pintaa syvemmälle.

Toisen ihmisen persoonallisuuden arviointi on ollut ihmislajin evoluutiossa yksi tärkeimpiä kykyjä. Parinvalinta, yhteistyökumppanin luotettavuus sekä yksilön kyky tuottaa laumalleen resursseja ovat liittyneet läheisesti muiden ihmisten persoonallisuuteen. Samoja asioita, vaikka hiukan eri muodossa, arvioimme edelleen.

Persoonallisuuden arvioiminen on se perusta, jolta muiden ihmisten käyttäytymistä pyritään ennustamaan. Ilman tätä kykyä olisimme pelkkien arvausten varassa. Ja pelkillä arvauksilla lajimme olisi luultavasti kuollut jo sukupuuttoon.

Epäilyksestä evoluutioon

1970-luvulla ihmistieteiden vallitsevana suuntauksena oli skeptisyys kaikkia inhimillisiä kykyjä kohtaan. Tutkijat pyrkivät toinen toistaan tiukemmin todistelemaan, kuinka ihminen on kelvoton havaitsija ja inhimillinen päättely virheellistä.

Myös persoonallisuuden arviointiin liittyvä tutkimusperinne sai osansa: mitään persoonallisuutta ei ole olemassa tai jos onkin, siitä ei voi tietää mitään. Kaikki inhimillisen toiminnan ennustaminen persoonallisuuden perusteella näytti mahdottomalta.

Nykyisin oikeastaan kaikki tuon ajan skeptiset teesit on kumottu. Jälkeenpäin ajatellen tuntuu ihmeelliseltä, että koko biologia ja evoluutionäkökulma sivuutettiin psykologiassa. Sittemmin tämä virhe on korjattu, kun mukaan ihmistieteiden areenalle on astunut evoluutiopsykologia.

Nykyisin onkin huomattavasti helpompi ajatella, että persoonallisuus on olemassa ja sen arvioinnilla on aina ollut merkitystä ihmisen lajikehityksen kannalta.

Oikeastaan kun asiaa tarkemmin miettii, tämä taipumus tuntuu hämmästyttävän luontevalta. Aina kun kysymme, minkälainen ihminen joku on, ensimmäisten sanojen joukossa on persoonallisuuteen liittyviä adjektiiveja.

Toimii myös henkilöarvioinnissa

Uudet tutkimukset ovat vahvistaneet, että jopa täysin ventovieraan ihmisen persoonallisuudesta voi tehdä yllättävän tarkkoja arvioita. Psyconilla tehdyissä kokeissa selvisi, että konsultit pystyivät pelkän haastattelun perusteella arvioimaan henkilön persoonallisuutta lähes samoin kuin hän itse sitä arvioi.

Konsultin arvio perustui maksimissaan noin tunnin mittaiseen psykologiseen haastatteluun. Tarkkuus keskittyi erityisesti muutamiin persoonallisuuden piirteisiin. Varsinkin sosiaalisuuteen, johtamismotivaatioon ja ahdistuksen tunteisiin liittyvät piirteet olivat selvästi arvioitavissa.

Myös muissa tutkimuksissa on saatu samansuuntaisia tuloksia. Jopa muutaman minuutin vuorovaikutus voi antaa riittävästi tietoa tiettyjen piirteiden arviointiin. Näyttäisi siis siltä, että ihminen on luonnostaan erinomainen persoonallisuuden arvioija.

Synnynnäinen taito?

Mielenkiintoista on, että juuri työhaastattelussa havaitut piirteet ovat usein evoluutiopsykologiassakin tärkeinä esiin nostettuja taipumuksia. Johtamismotivaatiolla ja sosiaalisella vuorovaikutuksella on missä tahansa laumassa valtava merkitys.

Jotkut tutkijat ovatkin esittäneet, että taito arvioida toisen ihmisen persoonallisuutta on niin tärkeä, että se on luultavasti geneettisesti periytyvä.

Ja että nimenomaan tiettyjen piirteiden arvioimisella olisi ollut ihmiskunnalle erityisen suuri merkitys.

Seuraava askel olisi tutkia, kuinka suuria eroja ihmisten välillä tässä taidossa on. Voiko tätä kykyä parantaa oppimalla? Ovatko naiset taitavampia arvioijia kuin miehet, kuten usein ajatellaan? Jos ovat, niin onko se opittua vai synnynnäistä?

Luettavaa:
Funder, D.C. (2012). Accurate personality judgment. Current Directions in Psychological Science, 21, 177-182.
Haselton, M. G. & Funder, D. (2006). The evolution of accuracy and bias in social judgment. Kirjassa M. Schaller, D. T. Kenrick, & J. A. Simpson (Ed.), Evolution and social psychology. (s. 15-37). New York: Psychology Press.
Nederström, M. & Furnham, A. (2012). The relationship between the FFM and personality disorders in a personnel selection sample. Scandinavian Journal of Psychology, 53, 5, 375-443.