Persoonallisuus ei ole aina niin yksityinen ominaisuus kuin voisi ajatella. Hyvä konsultti osaa pelkän työhaastattelun perusteella kertoa, millainen on haastateltavan persoonallisuus. Vai osaako?

Usein ajatellaan, että kokenut haastattelija saa paljon pintatasoa enemmän irti haastateltavasta. Hän osaa esimerkiksi arvioida, millainen persoonallisuus haastateltavalla on. Hän pääsee haastateltavan vastausten avulla käsiksi myös sellaisiin asioihin, joista hakija ei itsekään ole tietoinen.

Mutta onko asia oikeasti näin? Valmiita vastauksia ei löytynyt. Aloimme siis penkoa asiaa tarkemmin, ettemme jäisi vain optimististen uskomusten varaan.

Nollasta liikkeelle

Yllättäen osoittautui, että akateemista tutkimusta asiasta on todella vähän. Haku tietokannoista ei tuottanut yhtään osumaa, kun etsittiin persoonallisuusarvioinnin tarkkuutta työhönottohaastattelussa. Ottaen huomioon aiheen tärkeyden tulos oli aika yllättävä.

Persoonallisuuspsykologista tutkimusta, jossa tutkittiin persoonallisuuden itsearviointeja suhteessa ulkopuolisiin arvioihin, toki löytyi. Mutta vastaan ei tullut yhtäkään sellaista asetelmaa, jossa tilanteena olisi ollut todellinen työhaastattelu.

Koska selkeää vastausta ei saatu, päätimme toteuttaa Psyconissa tutkimuksen itse.

Kun kysyimme asiaa konsulteilta itseltään, ei sieltäkään löytynyt selvää vastausta. Osa oli hyvinkin optimistisia kykyjensä suhteen, osa taas selvästi epävarmempia.

Koska selkeää vastausta ei saatu, päätimme toteuttaa Psyconissa tutkimuksen itse. Tarkoitus oli selvittää, pääseekö haastattelija oikeasti kiinni työnhakijan persoonallisuuteen haastatteluhavaintojen avulla, vai onko tämä vain ammattiylpeyden tuottama harha.

Laaja skaala hakijoita

Päätimme selvittää persoonallisuusarvioinnin osuvuutta useammasta eri näkökulmasta. Tarkkuuden taso sinänsä oli mielenkiintoinen kysymys. Lisäksi halusimme tutkia, millä persoonallisuuden alueilla tarkkuus on suurinta sekä kuinka työnhakijan sukupuoli ja ikä vaikuttavat arvioinnin osuvuuteen.

Loppujen lopuksi otokseen valikoitui 139 työnhakijaa ja 14 psykologikonsulttia. Arvioitavissa oli enemmän miehiä (N=84) kuin naisia (N=55), mutta konsulttien kohdalla suhteet menivät sukupuolen suhteen tasan: mukana oli seitsemän naista ja seitsemän miestä.

Hakijoiden ikäjakauma oli laaja, 23–56 vuotta. Keskiarvo oli 36 vuotta. Koulutustaso vaihteli, mutta oli kallellaan korkeakoulu- tai AMK-tutkinnon suorittaneisiin. Haetut tehtävät kuvasivat hyvin Psyconin arviointiasiakaskuntaa: suurin osa liittyi vaativiin asiantuntija- tai esimiestehtäviin.

Konsulteista suurimmalla osalla oli useamman vuoden työkokemus alalta. Vaihteluväli oli viidestä 25:een vuotta. Haastattelu kesti noin tunnin ajan, ja siinä käsiteltiin tyypillisiä työhaastattelussa esiin nostettavia teemoja. Rakenteeltaan se oli puolistrukturoitu, joten osa kysymyksistä oli samoja kaikille haastateltaville, osa taas syntyi haastattelun edetessä.

Tuloksena tarkkoja arviointeja

Keskimäärin voi sanoa, että konsultit onnistuivat arvioinnissaan erinomaisen hyvin. Kun onnistumisen kriteerinä oli korrelaatio persoonallisuustestin tulosten ja konsultin arvion välillä, arvioinnin tarkkuus oli yllättävänkin korkeaa. Tulokset näkyvät tarkemmin oheisessa taulukossa.

Taulukko 1: Korrelaatio työnhakijan ja konsultin persoonallisuusarvioiden välillä. Ensimmäisessä sarakkeessa kaikki työnhakijat, toisessa ja kolmannessa miehet ja naiset erikseen.
Persoonallisuuden piirre Korrelaatio keskimäärin Miehet Naiset
Johtamisen halu .52*** .58*** .43**
Esilläolon halu .42*** .42*** .42**
Elämyshakuisuus .37*** .36*** .14
Impulsiivisuus .35*** .40*** .27*
Ahdistuksentunto .33*** .35** .34*
Hyökkäävyys .28** .40*** .08
Vahingollisten ympäristöjen välttely .28** .23* .37**
Sosiaalisen liittymisen tarve .25** .33** .05
Järjestyksen tarve .23** .18 .30*
Rakenteiden tarve .22** .23* .24
Syyllisyydentunto .20* .29** .02
Suoriutumisen tarve .17* .09 .27*
Tukemisen tarve .15 .15 .03
Tukeutumisen tarve .05 -.02 -.07
Puolustautuvuus -.11 -.07 -.11

Yhteys on tilastollisesti merkitsevä (N=139, *p <.05. **p <.01. ***p<.001.) kaikilla muilla paitsi kolmella viimeisellä piirteellä.

Parhaiten osattiin arvioida haastateltavien johtamismotivaatiota, jossa korrelaatio nousi yli 0.5:n. Tämä on sekä tilastollisesti merkitsevä että myös käytännössä merkittävä tulos. Myös esiintymisenhalu ja elämyshakuisuus tuottivat osuvia arviointeja. Impulsiivisuuden ja ahdistuksentunnon korrelaatio oli niin ikään suhteellisen korkea.

Yhteyksiä tarkistettiin myös ristiinkorreloimalla kaikki konsulttiarviot ja itsearvioinnit. Tällä tavalla näkyy esimerkiksi sellainen virhe, jossa konsultin arvioima johtamishalu ja itsearvioitu esiintymisen halu korreloivat vahvasti keskenään. Toisin sanoen konsultti luulisi arvioivansa johtamishalua, mutta todellisuudessa arvioisikin esiintymisen halua. Tuloksia syntyisi näinkin, mutta vääristä syistä.

Ristiinkorreloimalla ei käytännössä löytynyt juuri yhtään vääriä osumia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että sekä konsultti että arvioitava oikeasti arvioivat samaa asiaa silloin, kun yhteyksiä syntyi.
 

Vastausten kaunistelu käy ilmi

Usein sanotaan, että sosiaalisesti suotava vastaamistyyli sotkee tuloksia persoonallisuuden arvioinnissa. Ajatus on se, että tietyissä ominaisuuksissa, kuten vaikkapa sosiaalisuudessa, on jotakin erityisen tavoiteltavaa – sen määrää kannattaa siis liioitella, kun vastaa sitä koskeviin väittämiin.

Osa hakijoista voi toki huijata osaa konsulteista, mutta keskimäärin tämä on harvinaista.

Ainakaan nyt ei niin käynyt, sillä suotavuuden vakioiminen ei käytännössä vaikuttanut tuloksiin. Toisin sanoen vaikka osa haastateltavista kaunisteli vastauksiaan persoonallisuustestissä, ei se estänyt konsultteja osumasta oikeaan arvioissaan.

Tiettyjen työnhakijoiden lisäksi kaunistelevuus liittyy vahvasti joihinkin persoonallisuuden piirteisiin. Mutta sosiaalisesti suotavien persoonallisuudenpiirteiden arvioiminen ei ollut sen vaikeampaa (tai helpompaa) kuin neutraalimpienkaan piirteiden.

Nämä havainnot yhdessä puhuvat sen puolesta, että kokenut haastattelija huomaa kaunisteluyritykset ainakin useimmissa tapauksissa. Osa hakijoista voi toki huijata osaa konsulteista, mutta keskimäärin tämä on harvinaista.

Sukupuolella suuri vaikutus

Kun tutkittiin haastateltavien iän ja sukupuolen vaikutusta tarkkuuteen, niin sukupuoli selitti selvästi enemmän onnistumista arvioinnissa kuin ikä. Varsinkin hyökkäävyys oli sellainen piirre, jossa ero oli suuri: miesten kohdalla sen arvioiminen oli huomattavasti helpompaa.

Ero saattaa johtua siitä, että naisten tapa ilmaista aggressiivisuuttaan on selvästi peitetympi kuin miesten. Ja kääntäen: miesten on haastattelutilanteessa ehkä luontevampaa ilmaista myös tällaisia puolia persoonallisuudestaan.

Muutenkin eroja löytyi, joskaan ne eivät olleet tilastollisesti merkitseviä. Miehet olivat helpompia arvioitavia sosiaalisen tarpeen, syyllisyydentunnon, elämyshakuisuuden, johtamismotivaation ja suoriutumisen osalta.

Isommalla otoksella olisimme saaneet vastauksen siihen, ovatko miehet aidosti helpompia arvioitavia kuin naiset vai oliko kyse vain pienen populaation tuottamasta satunnaisuudesta. Tämän selvittäminen jäi tällä kertaa jatkotutkimuksen varaan.

Ikä ei sanottavammin vaikuttanut arvioinnin onnistumiseen. Ainoastaan ahdistuksentunnossa se vaikutti siten, että vanhempia haastateltavia oli keskimäärin helpompi arvioida tässä suhteessa. Ero ei kuitenkaan ollut dramaattinen.

Tulokset puoltavat monimenetelmällisyyttä

Tulosten käytännön merkitys aiheutti paljon pohtimista. Sikäli ne olivat motivoivia, että löydöt antoivat vahvaa uskoa nimenomaan psykologisen haastattelun merkitykseen. Kun viitekehys on oikea, ammattilainen saa persoonallisuudesta yllättävän paljon irti noin tunnin kestävän keskustelun aikana.

Korrelaatiot eivät kuitenkaan olleet niin korkeita, että voisi sanoa haastattelun tekevän tyhjäksi testit tai päinvastoin. Tulokset tuovat vahvistusta monimenetelmällisyyteen; sekä haastattelua että psykologisia testejä tarvitaan. Yksinään kumpikin näyttää vain yhden puolen persoonallisuudesta.

Korrelaatiot eivät kuitenkaan olleet niin korkeita, että voisi sanoa haastattelun tekevän tyhjäksi testit tai päinvastoin.

Toisaalta löydöt herättivät myös epävarmuutta. Ne nimittäin palauttivat pinnalle vanhan kysymyksen persoonallisuuden arvioimisen luonteesta. Jos arvioitavan ja konsultin näkemykset menevät ristiin, kumpaa pitäisi uskoa?

Vastausta voi perustella kahdelta kannalta. Toisaalta emme usein ole itse tietoisia sellaisista piirteistä ja toimintatavoista, jotka ulkopuolinen tarkkailija huomaa helposti. Ja kääntäen: meillä itsellämme on varmasti sellaista tietoa esimerkiksi omista neurooseistamme ja ajattelutavoistamme, jotka eivät useinkaan näy ulospäin.

Aikakaudesta riippuen persoonallisuuspsykologiassa on painotettu ulkoisen arvion objektiivisuutta, välillä taas sisäisen katseen tuomaa tietoa. Nämä tulokset eivät vastaa tähän ikuisuuskysymykseen suoraan. Varmaa silti on, että kumpaan tahansa yksinään uskominen tuottaa vajaan näkökulman ihmiseen.

Teksti: Mikael Nederström