Virtuaaliverkostoista virtaa työelämään?

Pois alta sosiaaliset mediat, tekoälyt ja videot; vuoden 2017 kuumin työnhaun ja rekrytoinnin trendi on verkostoituminen. Verkostoituminen ei toki sellaisenaan ole uusi ilmiö, mutta sen muodot ovat muuttuneet. Mikä verkostoitumisessa itse asiassa on uutta ja miten verkostot hyödyttävät meistä jokaista– niin työnantajaa, työnhakijaa kuin asiantuntijaakin?

 

Mitä verkostoituminen tarkoittaa?

Verkostoituminen ei ole muusta tekemisestämme erillinen ilmiö: se on arkipäiväistä ihmisten kohtaamista ja läsnä kaikissa niissä tilanteissa, kun kohtaamme (uusia) ihmisiä. Verkostoihimme voi lukea kuuluvaksi kaikki ne ihmiset, joiden kanssa kohtaamme – joko kasvokkain tai virtuaalisesti – enemmän tai vähemmän säännönmukaisesti.

Mikä verkostoitumisessa on uutta?

Aiemmin verkostot rakentuivat pitkälti niistä ihmisistä, joille toivotettiin käsipäivää palaveripöydän ympärillä. (Työ)elämän digitalisoituessa on hienoa, että ajatuksia on mahdollista vaihtaa myös sellaisten ihmisten kanssa, joiden osalta käsipäivää olisi aiemmin ollut utopistinen ajatus – ihan vaikka jo pelkän fyysisen välimatkan takia.

Tämän vuoksi verkostoituminen on nykyään myös aiempaa rohkeampaa. Mielenkiintoisia asiantuntijoita on alkuun helpompi lähestyä LinkedInissä kohteliaan kontaktipyynnön merkeissä kuin yrittää sovittaa jokaisen kanssa yhteistä lounasta jo valmiiksi ylipursuileviin kalentereihin.

En tarkoita, että kasvokkaiset tapaamiset olisivat turhia tai että virtuaaliset kohtaamiset korvaisivat kaikki tilanteet, joissa perinteisesti on istuttu saman pöydän ääressä. Fakta kuitenkin on, että digitalisaatio on avannut meille maailman, jossa kohtaamiset ovat mahdollisia ajasta ja paikasta riippumatta sellaistenkin ihmisten kanssa, joita ei kasvokkain ikinä tulisi kohdanneeksi.

Miten kasvattaa laadukkaampaa verkostoa?

Laatu on verkostoitumisesta puhuttaessa varsin mielenkiintoinen käsite. Millainen on laadukas verkosto? Voiko ennalta edes tietää, millaisista kontakteista ja kohtaamisista myöhemmin saattaa olla lisäarvoa ja iloa? Ajatus siitä, että verkostoaan lähtee seulomaan tiukoin laatukriteerein, tuntuu kummalliselta.

Se, mikä itselle nyt tuntuu verkostoitumisessa tärkeältä, voi parin vuoden kuluttua olla toisarvoinen seikka.

Verkostoituminen olisikin hyvä ymmärtää pitkäjänteisenä toimintana, ei lyhyenä työnhakuun, näkyvyyden kasvattamiseen tai palvelujen myyntiin liittyvänä projektina. Parhaimmillaan verkostot ovat elinikäisiä erilaisten ihmisten yhteenliittymiä, joissa toiminta on vastavuoroista ja joissa ihmisten väliset sidokset lujittuvat ja löyhenevät tarpeen ja tilanteen mukaan. 

Verkostoituminen tuntuu epäluontevalta, sillä en halua tuputtaa itseäni. Kuinka siis onnistuisin tekemään vaikutuksen ja jäämään toisten mieleen?

Itsensä ja oman osaamisen näkyväksi tekeminen on ensiarvoisen tärkeää. Jos et näy, kuulu, osallistu ja ole ihmisten tiedossa, sinua ja osaamistasi ei ole olemassa niin potentiaalisten asiakkaiden, yhteistyökumppaneiden, työnhakijoiden kuin työnantajienkaan silmissä. Verkostoitumisessa ei kuitenkaan ole kyse itsensä tuputtamisesta.

Yhtä lailla kuin itsensä ja omien ajatuksien näkyväksi tekemistä, verkostoituminen on toisten kuuntelemista, tukemista ja huomioimista.

Kuten mikä tahansa ihmisten välinen kanssakäyminen, myös verkostoituminen on kahden kauppa. Aktiivisella vuorovaikutuksella, yhdessä keskustelemalla ja tekemällä, verkostoista saadaan paras irti.

Älä siis ajattele verkostoitumista pelkästään oman navan kautta. Voit sen sijaan pohtia, kuinka voisit omalla osaamisellasi auttaa muita. Voisitko osallistua ammatilliseen keskusteluun, johon sinulla olisi osaamisesi puolesta annettavaa? Voisitko toimia vaikkapa toisten työnhakijoiden vertaistukena?

Voit itse päättää, minkä verran verkostostasi saat irti: tasan sen verran kuin olet itsekin valmis antamaan.