– unelmien toteuttamisesta

Sillä hetkellä silmäluomeni sulkeutuivat, otsani rypistyi jännitykseen ja kasvoilleni laskeutui leveä, maailmaa syleilevä innostuksen ja pelonsekainen hymy. En tiennyt, että hymystäni saisi niin leveän. “Se olisi ihanaa!” sanoin ja koitin pitää intoni aisoissa. Olisiko tämä mahdollista? Voisiko se oikeasti toteutua, mietin. “Mikä sinua ihan oikeasti estää?” coachini kysyi.

Olin juuri kertonut hänelle ikuisuuden kestäneestä haaveestani alkaa kirjoittaa joku päivä kirjaa. Tuo “joku päivä” vain oli siirtynyt. Se oli hilautunut vuosikymmeniä eteenpäin, hidastellut edessäni, aina välillä kurkkinut olkansa yli ja viekoitellut minua kuin muistuttaakseen olemassaolostaan, mutta pysynyt aina hyvän ja turvallisen matkaa edessäni. Kunnes tuli päivä, jolloin sain sen kiinni ja päätin alkaa kulkea sen rinnalla.

Kumppanina järki

Minua oli hidastanut toinen ystäväni, järkeni. Järki kuiskutteli korvaani: “Mutta ethän sinä osaa kirjoittaa riittävän hyvin. Luuletko olevasi joku Sofi Oksanen vai? Ok, myönnän. Kirjoitat ihan kohtalaisesti, mutta että kirja. Oletko hullu? Tiesithän, että kustannussopimuksen saaminen on mahdotonta? Ethän sinä ole taiteellinen etkä kovin luovakaan. Ja mitä työnantajasi ajattelee? Kalenterisi on sitä paitsi jo nyt aivan liian täynnä, miten muka ikinä voisit ottaa töistä vapaata kirjoittamista varten? Mitä muut sinusta ajattelevat? Kurkotatko nyt kuitenkin vähän liian korkealle? Entä jos kirjasi epäonnistuu, oletko miettinyt sitä? Olisiko nyt kuitenkin vain helpompi kirjoittaa päiväkirjaa, olla hiljaa ja jatkaa elämää kuten tähänkin asti?”

Vaikka järki on vankka kanssakulkija, jota useimmiten kannattaa kuunnella, välillä tulee aika istahtaa sen kanssa alas ja käydä tiukka mutta ystävällishenkinen keskustelu. Katsoin järkeäni suoraan silmiin ja sanoin: “Mutta se tekee minut onnelliseksi. Kirjoittaminen tekee minut onnelliseksi. Eikö se yksistään ole riittävän hyvä syy alkaa tehdä sitä? Minusta on. Jos en tee sitä nyt, pelkään että se livahtaa käsistäni ja joudun jahtaamaan sitä loppuelämäni, ja pahimmassa tapauksessa menetän sen kokonaan. Elämä on yksinkertaisesti liian lyhyt. Ja jos epäonnistun, niin sitten epäonnistun. Ainakin minä sain iloa siitä. Ainakin minä yritin ja elin.”

Ja niin päätin jättää järjen hetkeksi kauemmaksi ja antaa rohkeudelle tilan nousta estradille. Pyörittelin asiaa mielessäni, osallistuin kirjoitusvalmennuksiin, luin, harjoittelin ja kirjoitin, järjestin sille tilaa elämässäni. Kun sitten aika oli oikea, päätin ottaa yhteyttä kustantamoihin. Sain kustannussopimuksen. Ihana työnantajani mahdollisti minulle neljän kuukauden kirjoitus- ja opintovapaan. Tyhjensin kalenterini ja priorisoin tekemiseni. Kaikista tärkeimpänä annoin itselleni luvan olla rohkea ja nauttia matkasta, oli lopputulos sitten millainen tahansa. Mikään näistä ei olisi onnistunut ilman rohkeutta. Mitään näistä asioista ei tiputettu nenäni eteen. Minun oli itse otettava askeleeni ja ryhdyttävä toimeen. Enkä oikeastaan edes kokenut olevani kovin rohkea. Minä vain päätin alkaa tehdä, ja sitten tein.

Arjen unelmat

Meillä jokaisella on elämässämme asioita, joita haluaisimme toteuttaa. Minulla se on kirjan kirjoittaminen, monilla muilla joku muu. Olen kuullut haaveesta laulaa kuorossa, vapaaehtoistyöhön osallistumisesta, Englantiin muuttamisesta, upeasta puutarhasta, sivutoimisena sisustussuunnittelijana työskentelystä, saksan kielen opiskelusta, oman kitaran rakentamisesta, moottoripyörän hankkimisesta, yksin matkustamisesta sekä yhdestä vapaapäivästä kuukaudessa ilman arjen pyykki- ja ruokaruljanssia. Unelmat voivat olla elämää mullistavia, mutta niiden ei tarvitse olla. Ne voivat olla mitä tahansa. Unelmissa on se hienous, että ne voivat olla kuinka pieniä tai suuria tahansa, yksityisiä tai vaikka koko maailmalle huudettuja. Tärkeintä on, että ne tekevät sinut onnelliseksi.

Mikäli unelmansa haluaa joskus toteuttaa, kannattaa huomioida että “joku päivä” osaa olla melkoisen viekas kumppani. Sen kanssa saa olla varovainen. Kun “joku päivä” sitten kiihdyttää tahtiaan, kannattaa itse pysähtyä ja miettiä mikä minua ihan oikeasti estää? Kuoleeko joku? Onko sillä oikeastaan kovinkaan suurta merkitystä, mitä muut ajattelevat? Ja kun olen vastannut näihin kysymyksiin, voin päättää annanko “jonain päivänä” jatkaa yksin taivaltaan vai juoksenko sen kiinni. Oikeaa tai väärää tapaa ei ole. On vain meille jokaiselle oikea tapa.

Oma kirjoitusmatkani on vielä varsin alussa, ensimmäiset askeleet on kuitenkin jo otettu. Tarinallinen tietokirjani ilmestyy syksyllä 2020. Jos haluat seurata taivaltani, löydät minut somesta Facebookista, Instagramista ja LinkedInistä.

Blogin kirjoittaja Saana Rossi, Vincit

Saana työskentelee Vincitillä, jossa hän vastaa rekrytoinneista ja työnantajakuvasta. Hänet valittiin vuoden 2018 Rekrygaalassa Vuoden rekrytoijaksi. Saana toteuttaa tällä hetkellä unelmaansa ja on lomalla päivätyöstään kirjoittamassa omaa esikoisteostaan.

Teksti: Saana Rossi / Vincit