Yksi ihmisen peruskysymyksistä on, kuka on vastuussa maailman tapahtumista. Ohjaanko minä tapahtumia, vai onko se sattuma, Jumala, kohtalo tai muut ihmiset?

Persoonallisuuspsykologian vastaus tähän kysymykseen on osoittautunut tärkeämmäksi kuin kukaan olisi voinut kuvitella.

Jokaisella ihmisellä on omanlaisensa tapa ajatella maailman tapahtumista. Eräs luonteva jakolinja menee siinä, kuinka vahvasti ihminen uskoo omaan kykyynsä vaikuttaa maailman asioihin.

Jos usko omaan kontrollikykyyn on suuri, puhutaan sisäisestä kontrolliodotuksesta. Silloin tapahtumia ohjaava agentti on ihmisen itsensä sisällä. Tällainen ihminen näkee omat vaikutusmahdollisuutensa ulkoisiin tapahtumiin vahvana.

Toisaalta ihminen, jolla on vahva ulkoinen kontrolliodotus, näkee itsensä vain lastuna laineilla, jota ulkopuoliset voimat heiluttavat. Onnistuminen, mutta myös epäonnistuminen menevät ulkoisten tekijöiden piikkiin.

”Se oli vain hyvää onnea!”

Kontrolliodotuksen kahtiajako on historiallisesti mielenkiintoinen. Amerikkalainen psykologian professori, Julian B. Rotter, huomasi ilmiön 1950-luvulla. Osa hänen opiskelijoistaan totesi hyvin menneen tentin jälkeen, että kyse oli vain hyvästä onnesta.

Kun tämä kaava toistui aina uudelleen, alkoi ajattelutapa taustalla hahmottua. Useampi peräkkäinen onnistuminen ei voinut selittyä vain hyvällä tuurilla, vaikka menestyjä saattoi itsekin uskoa siihen.

Osa opiskelijoista oli puolestaan sitä mieltä, että kaikenlainen menestyminen tai menestymättömyys oli vain ja ainoastaan heidän omaa ansiotaan. Opettajalla tai muulla ympäristöllä ei juuri ollut merkitystä suorituksiin sen enempää hyvässä kuin pahassakaan.

Oikeasti asia ei tietenkään ole näin mustavalkoinen. Jaottelu on enemmänkin asteittainen kuin kategorinen, ja harva ihminen menee jompaankumpaan ääripäähän kontrolliodotuksen akselilla. Mutta jaottelu itsessään on osoittautunut pitäväksi.

Valtavasti käytännön sovelluksia

Ensimmäinen varsinainen arviointimenetelmä kontrolliodotukselle oli Rotterin Internal–External Locus of Control Scale vuodelta 1966, jossa kahtiajako esiintyy ensimmäisen kerran mittarimuodossa. Myöhemmin tutkimus on levinnyt laajalle, ja käsitettä on käytetty selittämään paljon muutakin kuin asennoitumista opintoihin.

Kontrolliodotusta on hyödynnetty esimerkiksi kliinisessä psykologiassa. Kuntoutumisohjelmilla pyritään systemaattisesti lisäämään ihmisen sisäistä kontrollintunnetta havainnollistamalla, kuinka maailman tapahtumiin voi itse vaikuttaa. Tämä ajattelutapa on kognitiivista vastalääkettä esimerkiksi masennukselle, jota usein luonnehtii kontrollintunteen menettäminen.

Mielenkiintoinen terveyspsykologinen havainto löytyi Englannista. Siellä tehdyssä seurannassa paljastui, että kontrolliodotuksella on terveyskäyttäytymiseen jopa enemmän vaikutusta kuin koulutuksella. Matala koulutus ei itsessään altista heikommille terveystottumuksille, vaan mukana on välittäviä psykologisia tekijöitä, kuten kontrolliodotus.

Kontrolliodotus voi vaikuttaa esimerkiksi terveysvalistuksen tehoon. Usein matalampi koulutus liittyy heikompaan sisäiseen kontrolliin. Siksi se ennustaa huonoa vastaanottavuutta terveysvalistukselle – miksi muuttaa käyttäytymistään, jos parannus ei kuitenkaan vaikuta mihinkään?

Kontrolliodotuksella on selitetty myös monia muita mielenkiintoisia asioita, kuten ihmisten äänestyskäyttäytymistä. Jos ihmisellä on vahva tunne siitä, että hän ei voi äänestämällä vaikuttaa, niin miksi vaivautua vaalipäivänä liikkeelle? Nukkuvien puolue on täysin looginen vaihtoehto tällä tavalla ajattelevalle ihmiselle.

Vastaavia esimerkkejä löytyy paljon muitakin. Itse ihmettelin aikoinaan aiheeseen perehtyessäni, miksi näin mielenkiintoinen käsite on jäänyt niin tuntemattomaksi. Selitysvoimaa siltä ei tunnu puuttuvan.

Olennainen osa Psyconin henkilöarviointia on myös kontrolliodotuksen mittaaminen. Tulevissa seurantatutkimuksissa on mielenkiintoista nähdä, millä tavoin se ennustaa esimerkiksi esimiestehtävissä onnistumista. Ja liittyykö se ehkä kykyihin tai persoonallisuudenpiirteisiin?

Luettavaa:
Judge, T.A &.Bono, J.E (2001). Relationship of Core Self-Evaluations Traits—Self-Esteem, Generalized Self-Efficacy, Locus of Control, and Emotional Stability—With Job Satisfaction and Job Performance - A Meta-Analysis. Journal of Applied Psychology, 86, 80-92
Rotter, J.B. (1990). "Internal versus external control of reinforcement: A case history of a variable". American Psychologist, 45, 489–93.