Terve järki on nykyisin aliarvostettu asia. Asiantuntijavalta on saanut aivan liikaa painoarvoa päätöksenteossa. Maailma hukkuu monimutkaiseen silppuun, joka ei auta ketään eteenpäin.

Kuten Nassim Taleb sanoo:

Finanssikriisejä eivät parhaiten ennusta akateemikot vaan taksikuskit.”

Taksin ratissa ei voi käyttää elämästä vieraantuneita riskimalleja vaan tervettä järkeä. Se vain tuppaa unohtumaan, kun on tarve monimutkaistaa asioita liikaa.

Taleb ei ole hölmö populisti, vaikka osaa kieltämättä kärjistää. Itsekin olen ollut kasaamassa kauniita slideshow-settejä, joissa pihvi hukkuu kaunovetelän, kiharaisen konsulttikielen alle – jos siellä pihviä edes on ollut. Tässä iässä sen kehtaa jo tunnustaa.

Epävarmuutta vai ylimielisyyttä?

Jostain syystä asiantuntijamaailmaa vaivaa monimutkaisuuden kaipuu. Mitä enemmän terveestä järjestä vieraantunut hypoteesi on, sitä uskottavampi ja mielenkiintoisempi se on.

En edes uskalla ajatella henkistä dynamiikkaa tämän tarpeen takana. Ehkä kyse on epävarmuudesta, ehkä ylimielisyydestä.

Tai ehkä kysymys on vain tarpeesta tehdä pesäero maallikkoajatteluun. Sehän on perinteisesti helpoin tapa tutkijalle todistaa oma lisäarvonsa. Jos asiantuntijan johtopäätös ei eroa mitenkään maallikon päätelmästä, mihin asiantuntijaa enää tarvitaan?

Usein kuvitellaan, että monimutkainen ongelma vaatii monimutkaisen ratkaisun. Ei vaadi. Tämä oletus on vääränlaista analogiapäättelyä. Yleensä monimutkainen ongelma ratkeaa paremmin nimenomaan yksinkertaisella kuin monimutkaisella mallilla (Gigerenzer, 2000).

“Give me one-handed economist!”

Jos malli on liian monimutkainen, se ei myöskään auta tosielämän päätöksenteossa. USA:n presidentti Harry S. Truman kiteytti monimutkaisuuden ongelman hienosti.

Truman nimittäin vaati avukseen yksikätistä ekonomistia. Kun kuuntelijat ihmettelivät pyyntöä, Truman valitti, että

all my economists say, ‘on the one hand... on the other'."

Suomessa tunnetaan tutkijoiden keskuudessa paremmin sanapari ”toisaalta… ja toisaalta”. Olenpa siihen itsekin saattanut syyllistyä.

Trumanin populistista heittoa vastaan voi keksiä tuhat ja yksi akateemista argumenttia. Silti tosiasia on se, että usein silloinkaan ei oteta kantaa, kun sitä voisi ottaa reippaammin. Julkista väärässä olemista pelätään liikaa.

Samaan suuntaan vaikuttaa kognitiivinen vinouma nimeltä bandwagon effect. Enemmistön kantaa on tutkijankin helppo raivokkaasti kompata, kun huutaa kavereiden selän takaa. Muiden kanssa on helpompi olla yhdessä väärässä kuin olla yksin oikeassa, kuten joku fiksu joskus sanoi.

Vinouma on hyvin inhimillinen, mutta se on silti vinouma. Se ei edistä tieteellistä keskustelua, päätöksentekoa eikä mitään muutakaan hyvää asiaa, joiden takia tieteellinen ajattelu on tähän maailmaan syntynyt.

Kaunovetelää konsulttirunoutta

Tutkijoiden lisäksi myös konsulttikunta voisi katsoa peiliin. Molempien pitäisi tuottaa maailmaan uutta tietoa, joka auttaa päätöksenteossa. Mutta usein käykin päinvastoin.

Mikään ei ole hirveämpää kuin jo valmiiksi elämästä vieraantunut tieteellinen löytö, joka vielä kuorrutetaan kaunovetelällä konsulttikielellä. Lopuksi se heitetään puuduttavaan power point ‑esitykseen.

Valmiiksi koukeroisilla käsitteillä koristeltu tutkimus muuttuu täysin käsittämättömäksi, kun esittäjä ymmärtää johtopäätökset vain puolittain ja paikkaa konsulttijargonilla puuttuvat aukot.

Jos olisin asiakas, huutaisin tässä kohtaa pelin poikki: ”Seis! Miten ihmeessä tämä oikeasti liittyy minun liiketoimintaani?”

Ymmärrän kyllä, että moni ei yksinkertaisesti kehtaa kysyä. Mutta asiakas on viime kädessä se, joka maksaa konsultin palkan, joten kysymystä tuskin voi pitää kohtuuttomana.

Kysy tyhmiä, käytä tervettä järkeä!

Ei ole sattumaa, että Andersenin sadussa nimenomaan lapsi sanoi ensimmäisenä ääneen, että keisarilla ei ole vaatteita. Aikuiset eivät nimittäin kehdanneet.

Jonkun täytyy kysyä ensimmäinen tyhmä kysymys, sen jälkeen muut uskaltavat tulla mukaan. Jos olet konsultin asiakas, niin pyydä kaikesta näyttöä. Pyydä ensin tieteellistä näyttöä ja kysy sen jälkeen, miksi se on relevanttia juuri sinun päätöksenteossasi.

Kysy joka ikisestä palvelusta ja tarjouksesta ”mikä on tämän arvo minulle? Miten tämä auttaa liiketoimintaani tai näkyy viivan alla?” Älä hyväksy monimutkaisia teoreettisia selityksiä, vaan vaadi yksinkertaisia lukuja.

Lopuksi kannattaa muistaa Einsteinin hyvä periaate, joka pätee kaikkeen päätöksentekoon ja liiketoimintaan: tee kaikesta mahdollisimman yksinkertaista mutta älä sitä yksinkertaisempaa.

Luettavaa

Gerd Gigerenzer, Peter M. Todd, and ABC Research Group (2000). Simple Heuristics that Make Us Smart. Oxford University Press.

Riemastuttava keskustelu asiantuntijuudesta, jossa mukana Nassim Taleb ja Yalen taloustieteen professori Robert Shiller: https://www.youtube.com/watch?v=AcTvkt8k0sE