Rekrytointi herättää työnhakijassa aina kysymyksiä, tässä koottuna yleisimpiä kysymyksiä vastauksineen.

Työpaikan etsintä on usein monivaiheista ja välillä melkoisen työlästäkin puuhaa. Rekrytointi herättää työnhakijoissa usein myös paljon kysymyksiä, ja useimmat niistä toistuvat tehtävästä tai alasta riippumatta. Kokosimme työnhakijoiden avuksi vastauksia muutamiin yleisimpiin hakijoiden esittämiin kysymyksiin.

En täytä kaikkia ilmoituksessa toivottuja kriteereitä, kannattaako minun hakea?

Tämä on tapauskohtaista ja riippuu täysin tehtävästä ja työnantajasta. Mikäli vaatimukset mietityttävät, kannattaa niistä kysyä lisää rekrytoijalta ja pohtia sen jälkeen, vastaako oma osaaminen työn edellytyksiä. Toiset kriteerit ovat usein ehdottomampia kuin toiset. Karkeasti voisi sanoa, että substanssiin liittyvät vaatimukset ovat usein tiukempia kuin vaikkapa koulutustaustaan tai kielitaitoon, mutta tämäkin on täysin tehtävä- ja alakohtaista. On myös tehtäviä, joissa mistään vaatimuksista ei voida tinkiä. Työpaikkailmoituksessa on usein eritelty tehtävän ehdottomat vaatimukset sekä menestymisen kannalta eduksi koetut seikat.

Ilmoituksessa oli mainittu soittoajat, voinko soittaa muuna aikana?

Toki voit! Sopiva vaihtoehtoinen soittoaika kannattaa kuitenkin aina tarkistaa yhteyshenkilöltä etukäteen sähköpostilla. Soittoajat on yleensä laitettu syystä – kuten kenen tahansa, myös rekrytoijan on helpompi keskittyä työhönsä, kun puhelin ei soi pitkin päivää. Joskus soittajia saattaa olla useampia kymmeniä. Vinkkinä: usein soittoajan loppuaika on hiljaisempaa, joten kannattaa kokeilla silloin. Mikäli et pääse soittoaikana läpi, voit jättää soittopyynnön.

Mitä sanon, kun soitan rekrytoijalle?

Mieti etukäteen, mitä haluat puhelusi avulla selvittää tai tuoda esille itsestäsi. Rekrytoija ei halua vain kuulla, että olet kiinnostunut tehtävästä – se käy kyllä ilmi, kun lähetät hakemuksen. Käytä sen sijaan aika hyödyksi ja kysy tarkennuksia tehtävän vaatimuksiin, tehtävänkuvaan ja organisaatioon, rekrytoinnin aikatauluun tai mihin tahansa rekrytointiin liittyvään seikkaan, joka sinua on jäänyt askarruttamaan.

En haluaisi vielä tässä vaiheessa ilmoittaa palkkatoivetta, etten tule sen vuoksi rajatuksi pois. Onko tästä haittaa?

Tämä on tietenkin oma valintasi, ja voit tehdä, kuten itse parhaaksi näet. Kannattaa kuitenkin huomioida, että hakemus ilman palkkatoivetta herättää aina kysymyksiä. Onko palkkatoive niin korkealla tasolla, ettei sitä ole haluttu ilmoittaa? Eikö hakija osaa hinnoitella omaa osaamistaan? Eikö hakija ole ymmärtänyt tehtävän vaatimus- ja sitä kautta palkkatasoa oikein? Erityisesti jos palkkapyyntö on erikseen pyydetty, kannattaa se mieluummin kertoa kuin jättää mainitsematta. Jos olet epävarma, ilmoita palkkahaitari, jonka sisällä olet valmis neuvottelemaan. Yhä enemmän esiintyy myös sitä, että palkka ilmoitetaan tarkkana lukuna tai palkkahaitarina työnantajan puolelta jo työpaikkailmoituksessa.

Hakuaika on jo päättynyt, mutta minuun ei ole oltu yhteydessä. Tarkoittaako se, etten päässyt jatkoon?

Ei välttämättä. Maltti kannattaa pitää mukana. Välillä hakemuksia käsitellään jo hakuaikana, välillä vasta jonkin aikaa hakuajan päättymisen jälkeen – toimintatavasta on usein maininta työpaikkailmoituksessa. Hyvänä tapana on, että rekrytoija ilmoittaa viimeistään hakuajan päättymisen jälkeen hakijoille siitä, miten ja millä aikataululla prosessi etenee. Voit toki itsekin tiedustella tilannetta, kunhan muistat pitää maalaisjärjen mukana; se, ettei sinuun ole oltu yhteydessä heti hakuajan päätyttyä, ei tarkoita, ettetkö enää olisi mukana.

Täytin kaikki ilmoituksessa vaaditut kriteerit, miksi en päässyt haastatteluun?

Tämä voi johtua monista eri syistä. Jotain hakemuksestasi selkeästi jäi puuttumaan. Mahdollisesti oma käsityksesi osaamisestasi ei kohdannut rekrytoijan käsitystä tehtävän vaatimuksista. Voi myös olla, että poisjääminen ei liittynyt lainkaan osaamiseesi – ehkä et tuonut motivaatiotasi tarpeeksi hyvin esille, et avannut työhistoriasi sisältöä riittävästi, tai yksinkertaisesti hyviä hakijoita oli niin paljon, että pienet erot ratkaisivat. Jossittelun sijaan paras keino selvittää tämä on kysyä sitä suoraan rekrytoijalta. Usein omaan itseen liittyvät asiat ovat itselle niin selviä, ettei niitä välttämättä ymmärrä avata riittävästi hakemuksessa. Tämän takia onkin hyvä muistaa tarkastella omaa hakemustaan ulkopuolisen silmin sekä mahdollisuuksien mukaan luetuttaa hakemus ja CV jollain toisella.

Rekrytointi ei ole mitään salatiedettä.

Harjoitus tekee mestarin tässäkin lajissa. Rekrytoinnin monivaiheisuuden ja osaamisen monipuolisen tarkastelun tavoitteena on, että tehtävään löydetään oikea henkilö ja toisaalta varmistetaan, että tehtävä on kyseiselle henkilölle sopiva. On hyvä muistaa, että rekrytointi on aina kahden kauppa. Rekrytointi ei ole myöskään mitään salatiedettä, ja useimmat meistä rekrytoijista vastaavat mielellään kysymyksiisi ja keskustelevat tarkemmin tehtävästä. Kannattaakin rohkeasti kysyä ja ottaa selvää!