Psycon Oy:n 60-vuotiasta historiaa on alettu tehdä kolmen ennakkoluulottoman ja aikaansa seuranneen psykologikollegan voimin alkujaan entisissä autotallitiloissa.
Mekaanisista psykologisista testiapparaateista on tultu tämän päivän etäkäyttöisiin arviointijärjestelmiin ja valintakokeista monipuolisiin kartoitus- ja kehittämiskonsepteihin. Moderneja toimitiloja on nykyään seitsemällä paikkakunnalla.
Psycon Oy:n historia alkoi vuonna 1953, jolloin rekisteröitiin henkilövalintayritys nimeltään Valintakoe Oy. Tavoitteena oli tarjota työpsykologisia soveltuvuustutkimuksia edelläkävijäyrityksille tukemaan niille tärkeitä henkilöstöratkaisuja. Tätä aiemmin Suomessa oli hyödynnetty soveltuvuustestejä lähinnä VR:n psykoteknisessä laboratoriossa, tosin jo 20-luvulta lähtien.
Kuusikymmenluvulla Valintakoe Oy:n nimi muutettiin virallisesti Psyko-Sosiologiseksi Tutkimuslaitokseksi ja samoihin aikoihin yritys teki myös mainonnan tutkimusta. 70-luku toi mukanaan tasaista kasvua, mutta varsinainen laajeneminen käynnistyi 80-luvulla, jolloin markkinointinimeksi valittu Psyko alkoi vakiintua käyttöön yhä laajenevassa asiakaskunnassa. Liiketoiminta monipuolistui ja palveluita tarjottiin myös kansainvälistyville suomalaisille yrityksille. Kasvua voi kuvata hyvin toimitilojen avulla; Valintakoe Oy:n ensimmäiset toimitilat olivat entisessä autotallissa, mutta nykyisellä Psycon Oy:llä on toimitilat Helsingissä, Tampereella, Turussa, Oulussa ja Lappeenrannassa sekä Kuopiossa ja Vaasassa.

Henkilöarvioinnin menetelmäkehitys on ollut Psycon Oy:ssä aina aktiivista. Kyselyiden, lahjakkuusmittareiden ja persoonallisuustestien uusiminen ja päivittäminen on jatkuvaa, niin ikään normittaminen ja riippuvuuksien selvittäminen monimutkaisin tilastollisin menetelmin. Yhä edelleen konsultit noudattavat henkilöarvioinneissa monimenetelmä-periaatetta, jonka mukaan arvioitaviksi määriteltyjä ominaisuuksia mitataan useilla rinnakkaisilla menetelmillä luotettavuuden takaamiseksi.
Jo aivan toiminnan alkuvaiheessa päädyttiin tiedottamaan arviointituloksista osallistujille, koska perustajat näkivät tämän olevan eettisesti kestävää ja uskoivat sen lujittavan myös asiakassuhteita. Käytäntö herätti muissa alan yrityksissä voimakasta keskustelua. Nykyisin jokainen arviointiin osallistuva henkilö saa automaattisesti kopion arviointiraportista.
Arviointien alkuvaiheessa käytettiin kynä- ja paperimenetelmien lisäksi mm. mekaanisia laitteita havaintotarkkuuden ja motorisen lahjakkuuden selvittämiseen. Pisteytys ja normeeraus oli käsityötä. Jo niinkin aikaisin kuin 80-luvulla silloinen Psyko toi palveluvalikoimaan asiakasyritysten käyttöön tarkoitetun, Suomeen lokalisoitu pc-pohjaisen Profile-testi.
Tänä päivänä arviointiasiakkaat voivat työskennellä web-pohjaisen PsycOnline-arviointijärjestelmän avulla ennen arviointitilaisuutta ja tehdä osan henkilöarviointiin liittyvistä menetelmistä etukäteen. Järjestelmä toimii tietoturvallisesti ja luotettavasti. Käyttäjä voi kirjautua sisään yhtä vaivattomasti eri puolilta maailmaa.