Moni työskentelee jaksamisen äärirajoilla tai tylsistyneenä rutiineihin ja harmaaseen arkeensa, mutta työpaikan vaihto tai uusien työtehtävien vastaanottaminen on silti liian pelottava ajatus.

Työelämässä arvostetaan usein pysyvyyttä ja turvallisuutta. Arki koetaan helpoksi, kun organisaatio, työkaverit ja työn sisältö pysyvät suhteellisen samoina. Vakituinen työ ja säännölliset tulot tuovat turvallisuuden tunnetta, ja elämä kulkee mukavasti uomissaan. Useampia ihmisiä pitkään jatkuva rutiini alkaa puuduttaa, töihin meneminen ahdistaa ja stressaa, työn ilo on kadonnut. Ihminen tulee ahdistuneeksi ja kireäksi tai surulliseksi ja lamaantuneeksi. Vaikka työ on helppoa, se ei tuo enää minkäänlaista tyydytystä. Kiireaikoina kiristää vielä enemmän.

Nämä ahdistuksen tunteet kuitenkin sysätään usein syrjään ja kuunnellaan mieluummin järkipuhetta siitä, ettei hyväpalkkaisesta vakityöstä kannata lähteä, vaikka kuinka ahdistaisi. Kannattaa kuitenkin miettiä, onko tämä ”järkipuhe” sittenkin pelon tunnetta. On täysin normaalia, että uuteen hyppääminen pelottaa. Tulee mietittyä, pärjäänkö uusissa tehtävissä, olenko tarpeeksi hyvä, opinko varmasti vai nolaanko vain itseni. Jaksanko uuttakaan työtä, ja miten ihmissuhteet ympärilläni muuttuvat. Moni työskenteleekin jaksamisen äärirajoilla tai tylsistyneenä rutiineihin ja harmaaseen arkeensa, mutta työpaikan vaihto tai uusien työtehtävien vastaanottaminen on silti liian pelottava ajatus.

Elämän vuoristorata

Kuten kaikki tietävät, elämässä muutokset ovat jatkuvia, niitä tulee aina. Työelämä on muuttunut epävarmemmaksi, ja yt-neuvottelut ovat arkipäivää monessa organisaatiossa. Olosuhteisiin ei aina voi vaikuttaa, mutta asenteen jokainen valitsee itse. Ikävältä tuntuvia, yllättäviä tilanteita ei aina tarvitse miettiä pelosta käsin, vaan uuteen voi myös astua uteliain ja positiivisin ajatuksin. Irtisanomiset ovat olleet monelle onnenpotkuja parempaan työpaikkaan, mielekkäämpiin työtehtäviin tai polku on vienyt täysin uudelle uralle opintojen kautta. Uusi askel uskalletaan ottaa viimeistään pakon edessä.

Kun ovi takana sulkeutuu, uusi aina avautuu – eteiset vain ovat niitä vaikeita paikkoja. Tämän kohdan ylitettyä, kun uuteen taas tottuu, voikin huomata, ettei haluaisikaan enää palata vanhaan. Itselleen on kuitenkin annettava aikaa ja myötätuntoa näissä elämän eteisissä. Sen sijaan, että taistelisi olosuhteita vastaan ja etsisi syyllisiä muutoksiin, voisikin keskittyä itsensä tsemppaamiseen ja positiivisten asioiden etsimiseen. Muutosten ollessa vääjäämättömiä, sinä päätät asenteesi, ja se asenne ratkaisee, kuinka kauan uuteen sopeutuminen kestää. Mitä pidempään taistelet muutosta ja olosuhteita vastaan, sitä pidempään sopeutuminen ja stressi kestävät. Sinä päätät. Lopulta usein huomaa, että kun on uskaltautunut epämukavuusalueelleen ja oppinut uuden taidon tai sopeutunut uuteen työpaikkaan, alaan, kaupunkiin tai työtehtävään, elämänlaatu paraneekin huomattavasti eikä vanha houkuttele enää tippaakaan.

Kun ensi kerralla joudut kohtaamaan suuria muutoksia, mitä jos ajattelisitkin, että elämän vuoristorata kuljettaa sinua vain kohti vihreämpiä niittyjä.

Kirjoittaja: Susanna Mäkiniemelä
Susanna työskentelee Psyconin Lappeenrannan toimistossa henkilöarviointikoordinaattorina rekrytointien ja henkilöarviointien parissa sekä toimii myös Psyconin assistenttitiimin osaamisen kehittäjänä. Susanna haluaa auttaa ihmistä huomaamaan omat vahvuutensa sekä kehityskohteensa ja näin edistää osaajia urapoluillaan löytämään sopivan paikkansa.