Mikä urapolku?
Kuka muistaa sanan urapolku?
Nopeat muutokset toimintaympäristössä ovat vähentäneet varsinaisten urapolkujen rakentamista monissa yrityksissä. Kuitenkin avainhenkilöt halutaan sitouttaa. Miten tämä siis tehdään?

Monet meistä muistavat sen lämmöllä ja kaihoisasti, sillä toimintaympäristö muuttuu nykyään useammalla toimialalla siinä määrin nopeasti, etteivät yritykset enää rakenna urapolkuja. Toisaalta moni yritys haluaa sitouttaa paitsi nykyisiä avainhenkilöitään myös tulevia avainhenkilöitä. Miten siis ratkaista yhtälö?

Yrityksen kannalta tehokkainta on kasvattaa omista riveistä suurin osa tulevista avainhenkilöistä. Kasvattavat yritykset ovat paremmassa kilpailuasemassa kuin metsästävät yritykset.  Metsästys on yleensä kallista ja aina epävarmalla pohjalla. Tähtipelaaja yhdessä yrityksessä ei välttämättä olekaan timantti toisessa ja perehtymisvaihe ei ole tuloksellisinta aikaa sekä kestää aikansa.

Oli yritys kasvatus- tai metsästyslinjalla, keskeistä on tunnistamisen jälkeen kehittää avainhenkilön osaamista ja tukea tätä parhaalla tavalla. Mistä sitten johtuu, että ihmiset mainitsevat usein erilaisten koulutusten kahvitaukokeskustelut osaamisen kannalta tärkeimmiksi tilaisuuksiksi? Koulutus on usein tärkeää uran alkuvaiheessa substanssiosaamisen varmistamiseksi. Tämän jälkeen tärkeämpää on kehittää vaikuttamistaitoja, johtamistyyliä sekä varmistaa laaja-alainen organisaatio-osaaminen. Miten tämä onnistuu parhaiten?

Ainakin voinemme todeta, että kasvattaminen ei ole tehokkainta, mikäli uuteen tehtävään siirtynyt henkilö ”heitetään veteen ja katsotaan, osaako uida” - varsinkin, kun uintivauhtia ja viihtymistä vedessä on helppo lisätä. Koulutus kannattaa yleensä aina, mutta olisiko yksinkertaisesti niin, että riittävän koulutustason jälkeen kasvattaminen onnistuu tehokkaasti vain tehtäväkierron ja räätälöidyn kehittämisen tuen kautta? Uuden työtehtävän alussa tai vaikeassa murrostilanteessa voi lyhytkin organisaation sisäinen tai ulkopuolinen mentorointi sekä coachaus olla käänteentekevää - pidempikestoinen tehokasta ylellisyyttä. Yksilöllisten kehittämiskeinojen hakemista puoltaa myös se, että vaikuttamistaitoja ja johtamistyyliä opimme parhaiten esimerkistä tai jäsennystä lisäävästä hahmottamisesta. Siksi ehkä kahvitauot jäävät usein mieleen koulutuksista. 

Eeva Joki | 20.2.2012

KOMMENTOI

Nimimerkki (pakollinen)
Sähköposti (pakollinen, ei näy julkisesti)

Kirjoita kuvassa näkyvät merkit (pakollinen)