Elämme Suomessa ja koko maailmassa vaikeasti ennustettavaa ja näköalatonta aikaa. Samanaikaisesti toimiympäristömme muuttuu radikaalisti. Talouden elpymistä koskevissa puheissa on kannettu huolta siitä, pystyvätkö suomalaiset yritykset vastaamaan muuttuvan toimintaympäristön haasteeseen. Muuttuva toimintaympäristö näyttäisikin edellyttävän johtamiselta aiempaa rohkeampaa yrittämistä ja tulevaisuuden visioimista, mutta samalla myös harkitumpaa strategista osaamista ja hyviä muutosvalmiuksia.
Keskeisiä kysymyksiä johtamisen kannalta on nyt, onko meillä yrityksessä sisällä kasvamassa potentiaaleja ja tiedämmekö keitä he ovat vai rekrytoimmeko ulkopuolelta. Parhaimmista osaajista käytävä kilpailu jäi osin laman jalkoihin, mutta joillakin toimialoilla kilpailu alkaa näkyä nyt arjessa. Tähän heränneet yritykset hiovat työnantajakuvaansa ja brändiään eri medioilla. Varsinkin nuorempia työntekijöitä houkuttelevat yritykset panostavat sosiaalisiin medioihin.
Samaan aikaan perinteisen, yhteen työnantajaan sitoutuneen työntekijän tilalle on tulossa uusi, oman arvonsa tunteva sukupolvi, jonka taloustilanne on usein aiempaa turvatumpi. Uusi sukupolvi uskaltaa hakea elämäänsä mielekkyyttä ja tehdä yksilöllisiä ratkaisuja. Jotta työntekijät saadaan jatkossa sitoutumaan, haasteena on kiinnittää huomiota arvostuksen kokemiseen arjessa, työn mielekkyyteen ja etenemismahdollisuuksiin. Jatkuvia muutoksia sisältävässä organisaatiossa keskeistä on kasvattaa avainhenkilöiden muutosvalmiuksia ja hakea muutosta tukevia ratkaisuja. Tämä edellyttää yritykseltä systemaattista otetta, sillä arjen kiireen ja tulospaineiden keskellä voi johdon kiinnostus suuntautua pääosin operatiivisen toiminnan ja vuotuisen tuloksen johtamiseen. Lisäksi esimerkiksi maantieteellisesti hajautetuissa organisaatioissa johtajien voi olla vaikeaa seurata tilannetta ajantasaisesti.
Kestävän kilpailukyvyn rakentaminen onnistuu vastaamalla kysymyksiin:
• Mitä ydinosaamista yrityksesi tulevaisuudessa tarvitsee?
• Mikä osaaminen vanhentuu ja mistä osaamisesta luovutaan?
• Miten tunnistaa keskeisimmät tulevaisuuden avainhenkilöt?
• Miten kehittää avainhenkilöitä?
• Miten sitouttaa avainhenkilöt? Miten arvostus näkyy arjessa?
• Miten samalla kehittää koko henkilöstön osaamista?

Eeva Joki
Seniorikonsultti, partneri