 |
Lienee turhankin yksinkertaista todeta, että eräs yrityksen keskeisimmistä oikeuksista on määrittää osaaminen, jonka varassa yritys saavuttaa strategiset tavoitteensa. Siksi onkin mielenkiintoista, että monessa yrityksessä tämä oikeus voi jäädä käyttämättä. Ei kunnolla pohdita, millaista osaamista ylipäänsä tarvitaan, jolloin varsinkin tulevaisuudessa tarvittava osaaminen jää vähälle huomiolle.
|
|
 |
Cargotec panosti rakenteellisen muutosprosessin yhteydessä avainhenkilöiden tunnistamiseen ja johtamiseen. Lisäksi toiminnan polttopisteessä olivat johtamisen ja esimiestyöskentelyn kehittäminen sekä globaalien henkilöstöresurssien optimaalinen kohdentaminen.
|
|
 |
WinWinD on suomalainen tuulivoimaloita valmistava yritys, joka kulkee mukavassa myötätuulessa. Yritys on taantumankin keskellä puskenut vastatuuleen ja perustanut tehtaan Haminaan, jonne on rekrytoitu joukko uusia osaajia. Tulevaisuudessa WinWinD haluaa hakea kasvua kansainvälisiltä markkinoilta menettämättä henkilöstönsä hengen paloa hyvän tekemiseen.
|
|
 |
Elisan HRD-johtaja Liisa Hakoinen haluaa kehittää henkilöstön tehtäväkiertoa ja sitä kautta muutosmyönteisyyttä. Hän pohti tulevaisuuden työntekijäkuvaa ja johtajuuden haasteita yhdessä Psyconin konsulttien Jarmo Kankaisen ja Erika Sauerin kanssa.
|
|
 |
Työolobarometrien perusteella Suomessa on työpaikkakiusaamista eniten Euroopassa. Pelottelu ja asemavalta näyttävät kietoutuvan erottamattomasti yhteen työyhteisöissä.
|
|
 |
Osaamisen kehittäminen on strateginen valinta – sekin, että kenenkään osaamista ei kehitetä. Yrityksen johto voi antaa henkilöstön osaamisen vanhentua ja vaihtaa sitten kertaheitolla ympäristön vaatimusten muuttuessa koko henkilöstönsä osaavampaan. Valinta voi hyvinkin olla perusteltu ja taktinen, jos nähdään, että osaamiseen ei kannata satsata ja jos toimiala muuttuu kovin tempoilevasti.
|
|