Johtaminen ei voi lamaantua kriisitilanteessa, vaan sen tulee terävöityä ja herkistyä entisestään. Keskittyminen olennaiseen ei riitä, vaan dialogin toimintaympäristön ja ihmisten kanssa tulee toimia ja aikaansaada reagointiherkkyyttä. Samalla kun strategia joutuu kriittisen arvioinnin alle, on visio ja varsinkin reitti perille paalutettava uudelleen. Tavoitteet vaativat päivittämistä jalat tiukasti maassa päivä kerrallaan tilannetta seuraten. Siitä huolimatta on nähtävä kauemmaksi ja perustelut toimenpiteille on muotoiltava kirkkaiksi sekä osattava kommunikoida.
Kaikesta huolimatta epäilys voi hiipiä osaajien mieleen, sitoutuminen ja sitouttaminen joutuvat koetukselle samalla, kun x-sukupolven esimies voi olla muutenkin ymmällään y-sukupolveen kuuluvan avainosaajansa kanssa.
Säästökuurilta ei kuitenkaan säästy nuori eikä vanha. Prosessin laatua koetellaan, joskin se samalla tehostuu. Muutos ei nyt ole välttämätön paha vaan elinehto.
Nyt jos koskaan, on osattava johtaa
Kriisissä niin organisaation kuin inhimillisetkin vahvuudet ja heikkoudet tulevat esiin. Mahdollisuuksien hyödyntäminen ja uhkien voittaminen vaativat johtamisen tekoja. Tekoja, jotka ovat toimenpiteitä mutta ennen kaikkea johtamiskäyttäytymistä. Luonteeltaan ja vaikuttavuudeltaan johtamisen teot voivat olla tasapainottavia, öljyä laineille valavia tai uudistavia, tiukastikin uuteen kurssiin kääntäviä. Kriisivaiheessa tarvitaan molempia, sopivassa suhteessa oikean dynamiikan aikaansaamiseksi.
Mitä on hyvä johtaminen taantumassa?
Seuraavilla sivuilla asiakkaamme kertovat, mitä teot tarkoittavat heidän organisaatiossaan. Edellytyksenä hyvän johtamisen toteutumiselle on oma johtajuuskuva eli jaettu tahtotila siitä, mikä on juuri meillä hyvää johtamista ja millaista johtamista tavoitellaan. Hyvä johtaminen on strategialähtöistä ja samalla johtajuuskuvan avulla toiminnallistaa strategian. Juuri nyt strategisia haasteita ovat osaajien pitäminen talossa samoin kuin jatkossakin alan halutuimman työpaikan imagon säilyttäminen.
Asiakkaamme ovat löytäneet ratkaisuja näihin haasteisiin ja käsissämme on tilaisuus jakaa ne kanssanne arvoisat lukijat.
Nyt tarvitsemme tulevaisuuteen kantavia ratkaisuja siitäkin huolimatta, että tämä tulevaisuus näytti puolitoista vuotta sitten tyystin toiselta. Tulevaisuudelle toki onkin ominaista se, että pääsemme nauttimaan siitä vain päivän kerrallaan – johtaja voi oppia jokaisena näistä päivistä.
Pekka Airaksinen
Oulun aluejohtaja