Viimeaikaiset talouden uutiset ennustavat kasvun hidastumista ja epävarmaa tulevaisuutta. Tämä asettaa johtamiselle yhä vaativampia haasteita tuloksellisten ja oikeaan osuvien ratkaisujen, resurssoinnin, investointien ja kehittämishankkeiden valinnassa. Kehittämistoimenpiteiden vaikuttavuuden arviointia on syytä edelleen syventää.
Liiketoimintaa on perinteisesti arvioitu tilinpäätös- ja taloudellisten lukujen valossa sekä markkina-arvon ja vakavaraisuuden näkökulmista. Merkittävänä arviointikriteerinä on ollut toiminnan jatkuvuus niin työntekijöiden kuin asiakkaiden ja yhteistyökumppaneidenkin näkökulmasta. Yhä kasvavassa määrin henkilöstön osaaminen, sitoutuneisuus, innovatiivisuus, muutosvalmius ja globaali ketteryys on pyritty muuttamaan mitattavaan muotoon. Myös johdon onnistumista on jo pitkään mitattu näillä talouden ja henkilöstötyytyväisyyden tunnusluvuilla. Näihin lukuihin myös johdon palkitseminen on ollut osittain sidottu. Vaikuttavuuden arviointi ja mittaaminen ulotetaan niin organisaation ja johtamisen elementteihin kuin menestymistä parhaiten takaavaan ulkoiseen toimintaympäristöön ja sen optimointiin.
Henkilöstö on yritysten ja organisaatioiden ydin, johon menestys, dynaamisuus ja uusiutuminen kytkeytyy. Tulevaisuudessa vaikuttavuuden arvioinnissa painottuvat taloudellisten lukujen rinnalla yhä enemmän henkilöstön kestävyys, sekä yhteiskunnallinen ja ekologinen kestävyys. Vaikuttavuuden arviointia ohjaa parhaimmillaan vahva arvoperusta. Mittaaminen kohdennetaan oikeaan kohteeseen oikea-aikaisesti ja strategisesti merkittäviä elementtejä vaalien. Tämän päivän monimuotoisessa muutoksessa tämä ei ole mikään pieni vaatimus johtamiselta, osa tuloksista näkyy heti, osa merkittävistä tuloksista vasta pitkällä viiveellä systemaattisen työn ansiosta.
Henkilöstöön, johtamiseen ja erityisesti leadershipiin liittyvien toimenpiteiden ja kehittämisen vaikuttavuuden arviointi kielii vastuullisesta johtamisotteesta. Niin taloudelliseen kuin henkiseenkin kasvuun tarvitaan oman organisaation johtamisotteen tutkimista, mutta myös mitattavien tulosten edellyttämistä yhteistyökumppaneilta. Yhteinen kehittäminen ja tuloksellisuuden kriittinen arviointi on ainoa ja ainutlaatuinen kasvun väylä. Tulevaisuuden menestyjät mitataan siinä, kenellä riittää rohkeutta ja kypsyyttä haastaa oma johtamistapa ja organisaation toiminnan vaikuttavuus pintaa syvemmältä. Palautteen vastaanottamisesta siirrytään syvempään prosessiin ja käytännön muutokseen. Tälläkin alueella inhimilliset voimavarat ovat edelleen osittain tutkimaton potentiaalimme.
Vaikuttavia lukuhetkiä…
Arja Läärä
Johtaja,
Rekrytointi ja henkilöarvioinnit