Ilmarinen rekrytoi asiantuntevia asiakaspalvelijoita
Henkilöstöpäällikkö Arja Savolaisen mukaan Ilmarisen työntekijä on hyvä kombinaatio koulutusta, kokemusta, persoonaa ja soveltuvuutta tehtävään. Yhteistyökumppanina rekrytointiprosessissa ja henkilöarvioinnissa on Psycon Oy.
– Ilmarinen tunnetaan hyvänä työnantajana. Olemme onnistuneet houkuttelemaan päteviä työntekijöitä myös vaikeina rekrytointiaikoina, kuten esimerkiksi it-alan hulluina vuosina. Ehkä haastavinta on tavoittaa tiettyjen erityisalojen osaajia, joilla olisi jo tullessaan hyvän asiakaspalvelijan avaimet hallussaan. Onneksi olemme löytäneet myös näitä helmiä, hymyilee henkilöstöpäällikkö Arja Savolainen.
Savolainen on seurannut rekrytointitilanteen muutoksia Ilmarisen palveluksessa 20 vuoden ajan. Yrityksen palvelukseen on aina astuttu hyvin erilaisella koulutus- ja kokemustaustalla. Tälläkin hetkellä talossa työskentelee esimerkiksi tekniikan, matematiikan, juridiikan, valtiotieteiden, kaupallisen ja humanistisen koulutusalan osaajia. Vuosien varrella hakijamäärät ovat vaihdelleet suhdanteiden myötä, mutta laatu on pysynyt hyvänä.

Hakijoiden ikähaitari venyy koulun penkiltä yli viisikymppisiin. Vakituisiin töihin hakeudutaan usein kesätöiden innostamana, mikä kertoo väen viihtyvän mainiosti talossa.
Kaikkiin vakuutusalan tehtäviin ei ole valmistavaa koulua. Palvelukseen haetaan ennen kaikkea oikeanlaista tyyppiä, osaamista ja joustavaa asiakaspalveluasennetta. Varsinainen kouluttautuminen tehtävään tapahtuu työssä.
Arvomaailmaan sopiva yhteistyökumppani
Ilmarisen yhteistyö Psyconin kanssa alkoi luontevassa saumakohdassa. Vakuutusyhtiön rekrytointiresursseissa tapahtui henkilöstömuutos, jonka myötä rekrytointiasioiden uudelleenjärjestelyn tarve tuli arvioitavaksi. Pohdinnan tuloksena Ilmarisessa päätettiin kilpailuttaa henkilöstöarviointi- ja rekrytointiyritykset, joilla olisi tarjottavanaan kokonaisvaltainen palvelupaketti.
Muutosprosessi ja yhteistyön aloitus tehtiin hallitusti. Ensin Ilmarisessa arvioitiin oma tahtotila ja rekrytointiprosessi: mikä osa halutaan hoitaa itse, mitä ostetaan ulkoa. Sitten haarukoitiin palveluntarjoajien palvelupaketit ja jätettiin tarjouspyynnöt, joissa kuvailtiin palvelutavoitteet tarkasti. Seuraavaksi oli henkilökohtaisten keskustelujen aika, sillä yhteistyössä myös sujuvalla kommunikaatiolla ja henkilökemioilla on tärkeä osansa.
– Vertailutilanne oli tiukka. Päädyimme Psyconiin, koska yrityksellä oli tarjota laajat palvelut ja toimintatapa vastasi tavoitteitamme. Silläkin oli merkitystä, että yhteistyökumppanimme on tunnettu ja luotettava yritys. Psycon hoitaa ulkoisen rekrytoinnin alusta loppuun. Sisäisen rekrytoinnin ja tehtäväkierrot Ilmarinen hoitaa edelleen itse. Psycon otti käyttöönsä Ilmarisen sähköisen rekrytointijärjestelmän.
Tiivis ja joustava kumppanuus
Käynnistysvaiheen tiivis yhteistyö on ollut Ilmariselle mieluisa tapa kumppanuuden sisäänajoon. Ilmarisen HR-konsultti on ollut mukana kontrolloimassa osaltaan ensimmäisiä yhteisiä caseja.
Ykkös-case on hyvä esimerkki käynnistysvaiheesta. Haussa oli Ilmarisen asiakaspäällikkö Lahteen, joten karsiviin esihaastatteluihin osallistui rekrytoitavan tuleva esimies, jolla on hyvä paikallistuntemus. Jatkossakin palvelupaketin sisällön yksityiskohdat voidaan sopia tilanteen mukaan joustavasti. Vaiheita voidaan jättää väliin tai yhteistyötä tiivistää. Ilmariselle jousto on tärkeä yhteistyön kriteeri, toki perustason on oltava kunnossa.
– Uuden yhteistyökumppanuuden alussa on tärkeää kuunnella asiakkaan toiveita ja tavoitteita tarkalla korvalla. Yhteistyössä hoidettu prosessi koulii kumpaakin osapuolta sujuvaan kommunikaatioon: me tavoitamme asiakkaamme tavoitteet ja toimintatavat tarkasti konkreettisen yhteistyön kautta, kiittää psykologi ja seniorikonsultti Minna Kauppi.
Soveltuvuusarvioinnilla oikeat ammattilaiset
– Asiakaspalvelutyössä tapa toimia on äärimmäisen tärkeä henkilön ominaisuus. Henkilöstön on sisäistettävä, että kaikki lähtee asiakkaasta. Testaamme kaikki esimiestehtäviin ja asiantuntijatehtäviin hakevat työntekijämme, sanoo Savolainen.
Ilmariselle oli alusta asti selvää, että yksi tärkeimmistä yhteistyökumppanin kriteereistä on samanhenkinen ote henkilöstön arviointiin. Psycon käyttämät menetelmät istuivat hyvin Ilmarisen omaan arvomaailmaan ja toimintatapaan.
Seuranta on merkittävä osa yhteistyötä. Psycon lähettää palautekyselyn sekä arvioitaville että asiakkaalle ja tekee myös määrällistä seurantaa. Esimies-alainen-yhteistyön käynnistymistä seurataan osaltaan sekä asiakasyrityksen että Psyconin toimesta.
Aikaa omalle osaamiselle
Ilmarinen arvostaa Psyconin toiminnan tuomaa lisäarvoa. Rekrytoinnin ja henkilöarviointien ammattilaisella on käytössään laajat verkostot ja hakukanavat. Kyse on myös oman ydinosaamisen suuntaamisesta ja resurssien järkevästä käytöstä. Kun Psycon hoitaa valintaprosessit seurantoineen, Ilmarinen voi keskittää resurssinsa oman toimintansa kehittämiseen. Kukin tekee sitä mitä parhaiten osaa.
– Olemme tyytyväisiä alkutaipaleella etenevään yhteistyöhön. Tärkein toiveemme kumppanuudelle myös tulevaisuudessa on se, että konsultti miettii aina asioita myös asiakkaan näkökulmasta eli etsii aktiivisesti hyötyä asiakkaalle. Sujuva ja hioutunut yhteistyö ei saa merkitä samaa kuin rutiini, korostaa Savolainen.

Mikä:
Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen. Omistajina vakuutuksenottajat, vakuutetut ja takuupääoman omistajat.
Vakuutettuja:
Noin 417 000 työntekijän ja 51 000 yrittäjän eläketurva. Markkinaosuus työeläkevakuutuksista lähes kolmannes.
Palvelukanavina ja yhteistyökumppaneina:
OP-Pohjola-ryhmä ja siihen kuuluva A-Vakuutus, Pohjantähti ja meklarit.
Palvelut:
Työeläkkeen vakuutus- ja eläkepalvelut, työhyvinvointipalvelut, ammatillinen kuntoutus, asiakasrahoitus.
Arvot ja strategia:
Vastuu työeläkkeistä. Tuloksellinen toiminta. Tyytyväiset asiakkaat. Kehittyvä työyhteisö ja tyytyväinen henkilöstö. Strateginen päämäärä on säilyttää asema edelläkävijänä ja kasvaa kannattavasti.