
ESIMIESTYÖN MERKITYS ja vaikutus, niin hyvässä kuin pahassa, herättää yhä uudestaan keskustelua. Esimiestyön järjestelmällinen kehittäminen kuuluu Keskuskauppakamarin tekemän selvityksen mukaan yritysjohdon tärkeimpien asioiden joukkoon. Yhtiömme tekemän Rekrytoinnin teemat 2006 -tutkimuksen mukaan rekrytointi johto- ja esimiestehtäviin on vaikeutunut. Nuorten akateemisesti koulutettujen keskuudessa esimiestyön imu on vähentynyt. Asiantuntijatyö koetaan mielekkäämpänä ja esimiestyötä vierastetaan siihen liittyvän henkilöstöjohtamisvastuun vuoksi.
Esimiehen arkea leimaavat jatkuvat muutokset, arjen ad hoc ja jatkuvana esimerkkinä toimiminen. Muutoksissa odotetaan esimiehen olevan se turvallinen veturi, joka vie muutoksen jämäkästi läpi ja samalla vahvistaa henkilöstönsä turvallisuuden tunnetta. Arjen ad hoc hukuttaa moniin rutiineihin. Asiat tuntuvat jatkuvasti keskeneräisiltä. Esimies on virkansa puolesta jatkuvan arvioinnin kohteena, häneltä on lupa odottaa esimerkillistä käyttäytymistä. Esimieheen kohdistetaan varsin suurisuuntaisia, ja joskus ristiriitaisenkin tuntuisia odotuksia. Pitäisi kyetä olemaan jämäkkä päätöksentekijä, mutta samalla osallistaa ja antaa tilaa. Olisi puututtava ajoissa henkilöiden ei-toivottavaan käyttäytymiseen, mutta samalla luottaa heidän osaamiseensa. Pitäisi kohdella kaikkia tasapuolisesti, mutta samalla yksilöllisesti.
Esimiesten on joskus hankala kuvata, mitä esimiestyö oikeastaan on, mikä on esimiehen perustehtävä. Esimiestyötä saatetaan määrittää asiantuntijuuden kautta: ”Olen esimies, koska olen paras asiantuntija, ja osaan vastata alaisteni kysymyksiin ja sparrata heitä.” Asiasisällön hallinta on tärkeää, mutta oleellinen paino on juuri sparraamisella. Esimiestyö on jatkuvaa ihmisten kohtaamista erilaisissa tilanteissa. Tämä edellyttää, että esimies on läsnä, ja että esimiestyölle on aikaa.
Vaikka esimiestehtävä usein näyttäytyy kovin vaativana, useimmat esimiehet menestyvät hyvin tehtävissään. He saavat yhdessä tiimiensä kanssa aikaan erinomaisia tuloksia. Onnistuminen yhdessä oman porukan kanssa on esimiesten mielestä juuri se tekijä, joka tekee esimiestyöstä innostavaa ja motivoivaa. Lisäksi monipuolinen ja itsenäinen työ sekä kehittymismahdollisuudet ovat tärkeitä motivaation lähteitä.
Esimies kehittyy yhdessä tiiminsä kanssa. Tämä on mahdollista, jos luottamus esimiehen ja tiimin välillä toimii. Luottamuksen rakentaminen on, kuten professori Anna-Maija Lämsä toteaa Vieraskynä-artikkelissaan, esimiehen tärkein tehtävä nykypäivän organisaatioissa. Luottamus rakentuu silloin, kun tiimin jäsenet saavat riittävästi itsenäisyyttä ja oppimishaasteita, voivat kehittää osaamistaan, heillä on riittävät valtuudet työtehtävien suorittamiseen ja he ottavat vastuuta.
Esimiehellä on lupa odottaa oman esimiehensä tuen lisäksi vastuullista yhteistyötä ja tukea myös tiiminsä jäseniltä. Silloin kun yhteistyö toimii, esimies voi käydä yhdessä tiiminsä kanssa keskustelua henkilökohtaisista kehittymisalueistaan ja saada tiimiltä palautetta, miten on pyrkimyksissään onnistunut. Tavoitteena ei ole pyrkiä täydellisyyteen – aitous on tärkeämpää. Tiimin jäsenet eivät kaipaa marionettia johtajakseen, vaan persoonallisen ja kehittymispyrkimyksissään vilpittömän esimiehen.
Toivotan Sinulle antoisia lukuhetkiä asiakaslehtemme parissa.