Teksti: Ari Rytsy, Kuvat: EPK
Keskossa kehittymisestä on tullut osa johdon jokapäiväistä työtä. Johtamiskulttuurin vahvistamisessa ja ihmisten motivoinnissa henkilökohtainen sparraus eli coaching on koettu hyväksi työkaluksi.
MAALISKUUSTA 2005 lähtien Ruokakeskon peräsimessä istunut Terho Kalliokoski on pitkän linjan keskolainen. Oulun K-raudan ja Citymarketin kesätöistä alkunsa saanut kipinä on vienyt miestä tasaisin väliajoin pohjoisen ja etelän välillä. Vuonna 1985 Keskon kauppapaikka- ja kiinteistöosaston hankesuunnittelijaksi ja investointipäälliköksi päätynyt kauppatieteiden maisteri on ennen nykyistä pestiään toiminut Keskon Pohjois-Suomen aluejohtajana sekä Kiinteistökeskon johtajana. Siinä missä Kalliokoskella on syvällinen näkemys kaupan alasta ja sen kehittämisestä, ovat myös bisneksen kansainvälistyminen ja jatkuvasti kiristyvä kilpailu hänelle tuttuja juttuja.
Tässä haastavassa yhtälössä luovuus ja oikeiden strategisten valintojen tekeminen ovat toimintaa eteenpäin vieviä voimia. Johtamisosaamiseen panostavassa Keskossa markkinoiden nykytilanteeseen on lähdetty vastaamaan muun muassa henkilökohtaiseen kehittymiseen keskittyvällä Itsensä johtaminen -ohjelmalla. Kalliokoski näkee sen työyhteisön kehittämisen kannalta tehokkaana välineenä, jossa Psyconissa toteutettavalla henkilökohtaisella sparrauskeskustelulla on tärkeä rooli.

Yksilöllisesti toteutettua coachaamista Kalliokoski pitää hedelmällisenä toimintamuotona, joka avaa uusia uria kokeneellekin johtajalle.
– Omalla kohdallani henkilökohtainen sparraus oli erittäin antoisa. Psyconin edustaja paneutui siihen hyvin tuoden esille arvokkaita ammatti-ihmisen havaintoja. Niistä jäi haaviin ajatuksia, joita olen käyttänyt myöhemmin.
Piilevät voimavarat hyötykäyttöön
Kalliokoski uskoo Itsensä johtaminen -tyyppisen ohjelman herättävän ihmisiä huolehtimaan omasta psyykkisestä ja fyysisestä kunnostaan. Sitä kautta yrityskin voi paremmin.
– Tasapainoinen ihminen pystyy löytämään paremmin omat vahvuutensa ja antamaan täysipainoisen työpanoksen.

– En usko, että on vain yksi oikea tapa coachata. Ihmiset ovat erilaisia ja siksi eri tilanteissa tarvitaan myös erilaisia lähestymistapoja. Mielestäni tuloksia voi käydä läpi myös kollegoiden kesken. On kuitenkin syytä muistaa, että palautekeskustelussa käsitellään varsin henkilökohtaisia asioita. Tällainen vuorovaikutus edellyttää avoimutta ja luottamusta toiseen osapuoleen. Myös pienryhmät ovat varteenotettava vaihtoehto, mutta niiden kohdalla porukan kokoonpano tulee miettiä tarkkaan.
Omia kokemuksiaan muisteleva Kalliokoski kertoo coachingin antavan paljon, mutta vaativan samalla rohkeutta keskustella ennakkoluulottomasti omista kehittämiskohteista. Vahvuuksiakaan ei sovi unohtaa.
– Ehkä meillä suomalaisilla on lievä taipumus jättää hyvät asiat taka-alalle. Itseruoskinta on paljon helpompaa. Kyllä sen välillä itsestään tunnistaa.
Osana Itsensä johtaminen -ohjelmaa Kalliokoski kokee coachingin luovan selkeyttävän reitin kohti tavoiteltavia päämääriä.

Keskon pitkät johtamiskoulutusperinteet ulottuvat kymmenien vuosien taa, ja ylimmän johdon ja johtopotentiaalien kehittymiseen on ryhdytty vielä kohdennetummin panostamaan vuosituhannen alkupuolella. Eri toimialarajojen yli tapahtuva johdon kehittäminen, johon myös coaching kuuluu, on tullut vastaamaan laajenevan liiketoimintaympäristön tarpeisiin.
– Vielä 15 vuotta sitten Kesko tunnettiin ruoasta, raudasta ja maataloudesta. Tätä nykyä mukaan mahtuu muun muassa monipuolista kodin sisustamisen kauppaa, autokauppaa, optikkoliikkeitä ja huonekalukauppaa. Keskolla on myös tytäryhtiötä kuudessa eri maassa, sanoo Kesko Oyj:n henkilöstöpäällikkö Sari Kulmala.
Maailman nopea muutostahti vaatii johtajilta, esimiehiltä ja asiantuntijoilta jatkuvaa kehittymistä, joka pitää sisällään muutakin kuin vain henkilökohtaisten taitojen petraamista. Kyse on ennen kaikkea strategian jalkauttamisesta.
– Johto on toiminnan sykkivä sydän, josta lähtee viestiä läpi koko organisaation, sanoo K-instituutti Oy:n kehittämispäällikkö Pia Wäistö.

– Nyt käynnissä oleva muutos on muokkaamassa K-ryhmää ja sen rakennetta tukkuorganisaatiosta vähittäiskauppaorganisaatioksi. Se edellyttää johdolta ja esimiehiltä aikaisempaa laajempaa näkökulmaa, muistuttaa K-instituutin osastopäällikkö ja vararehtori Niina Ryynänen.
– Ennen riitti, että jalkautti strategian vain omassa yksikössä. Nyt se on osattava viedä myös vähittäiskaupan asiakaskohtaamisiin, täydentää Kulmala.
Ahaa-elämyksiä ja henkistä kasvua
Johdon uudenlaista kehittämistä ryhdyttiin Keskossa pohtimaan vuonna 2002. Kehittämistarpeista tunnistettiin erityisesti ihmisten sisäisten voimavarojen, vahvuuksien ja erilaisuuden hyödyntäminen, josta tuolloin ei vielä puhuttu kovinkaan yleisesti.
– Teimme aiheesta karkean luonnoksen johdolle, joka oivalsi heti mistä on kysymys. He näkivät, että ihmisten jaksaminen, luovuus sekä ammatillinen hyvinvointi vaatii tiettyä tasapainoa, muistelee Wäistö.

Tällä hetkellä ohjelmaa toteuttaa neljä ryhmää ja kohderyhmän laajennuttua koskemaan myös johtopotentiaalia vuonna 2006 käynnistetään kolme uutta toteutusta. Palaute on ollut positiivista ja henkilökohtainen sparrauskeskustelu on tarjonnut ohjelman muiden osioiden lisäksi monelle johtajalle ainutlaatuisen mahdollisuuden henkilökohtaiseen kasvuun.
Eräässäkin yksittäistapauksessa Psyconin konsultin objektiivisesta näkemyksestä tuli jälkikäteen runsaasti kiitosta.
– Kyseinen ihminen oli työelämässään ristiriitaisessa tilanteessa ja koki coachingin helpottavana kokemuksena.Hänen mukaansa sen jälkeen ajatukset olivat hyvin jäsentyneitä,kertoo Kulmala.
Keskossa coachingin on koettu istuvan saumattomasti Itsensä kehittäminen -ohjelman kahteen pääperiaatteeseen,joita ovat henkilökohtainen vastuu omasta kehittymisestä sekä mahdollisuus sovittaa ohjelma omaan elämäntilanteeseen.
– Luotamme siihen, että ohjelman kuluessa johtajalle jää aina joitain ajatuksia itämään myös myöhempää hyödyntämistä varten, summaa Wäistö.
Coaching apuna itsensä johtamisessa
Nykyajan nopeasti muuttuvissa organisaatioissa oman itsen hallinta on välttämätöntä ja näkyy paitsi elämän tasapainona myös hyvinä työsuorituksina. Juuri tästä coachingissa on kyse: se tukee yksilöiden työtehtäviin ja toimintaympäristöön liittyvien asioiden uutta ja syvempää ymmärrystä, itsetuntemuksen laajentamista ja oivallusten soveltamista arjessa. Coaching on työskentelyprosessi, joka auttaa henkilöä rakentamaan itselleen parempia tavoitetiloja ja johtamaan itseään niiden saavuttamiseksi.
Coachingin käytännön toteutukset strategiasta ohjautuen
Coaching on yleensä yksilöllistä valmennusta, jonka tarve voi liittyä esimerkiksi esimiestyön kehittämiseen, ympäristön muutostilanteisiin, yksilöllisiin siirtymätilanteisin, erityistaitojen kehittämiseen, erityisongelmien käsittelyyn tai osaksi laajempaa kehittämisohjelmaa.
Lähtökohta ja tarkemmat tavoitteet jäsennetään yhteistyössä organisaation ja henkilön itsensä kanssa. Prosessi voi vaihdella lyhytaikaisesta ja intensiivisestä erityistilannevalmennuksesta pitkäkestoiseen ja laaja-alaiseen kehittämisvalmennukseen. Tyypillisesti prosessi käsittää esim. 5–10 tapaamista 3–4 viikon välein, mutta vaihtelua voi olla paljonkin tilanteen mukaan.
Organisaatioiden kehittämisyhteyksissä käytetään usein nimitystä Business Coaching tai ylimpään johtoon kohdistettuna erikoispalveluna Executive Coaching.
Business Coaching soveltuu hyvin etenkin johdon ja esimiesten kehittämiseen, mutta on erittäin käyttökelpoinen myös muissa asiantuntija- ja avainhenkilöryhmissä sekä erityistilanteissa.
Uuden esimiehen aloittaessa tehtävissään lähiesimiestaidot nousevat esiin. Esimerkiksi suorituksen ohjaaminen, johon liittyy tavoiteasetanta, seuranta ja palaute, ovat usein coaching-keskustelujen teemana.
Executive Coaching on kokeneelle ylimmän johdon henkilölle yksilöllisesti räätälöity valmennus, jossa aihepiirit nousevat paitsi liiketoiminnan ja strategia-tason asioista myös kunkin omista lähtökohdista. Käsiteltävät asiat liikkuvat esimerkiksi esimiestoiminnassa ihmisten ja organisaation energisoinnin (energizing, empowering) teemoissa tai organisaation suuntaamisen tasolla. Itsensä johtamisen haasteet, elämänhallinta (ajankäyttö) ja psyykkinen kuntoisuus esimerkiksi oman jaksamisen muodossa saattavat myös olla esillä.
Coaching edellyttää valmentajalta erityisosaamista ja kokemusta
Yksilöllinen valmennus on vaativa kokonaisvaltainen prosessi, jossa valmentajalta edellytetään laaja-alaista organisaation ja ihmisen toiminnan ymmärrystä ja kokeneisuutta.
Psycon Oy tarjoaa vankan osaajapoolin maanlaajuisesti. Sillä on vuosikymmenien kokeneisuus liikkeenjohdon konsultoinnissa, vahva ihmisen käyttäytymisen, organisaatioprosessien ja bisneksen tuntemus sekä valmiit mallit coaching-prosessien integroinnista ja sovittamisesta eri kehittämisyhteyksiin. Monipuolista arviointi- ja mittaamisosaamistamme hyödynnetään tarvittaessa apuna suunnittelun, prosessoinnin ja vaikuttavuuden arvioinnin vaiheissa.