Psycon In English Psycon in Russian

Psycon View 02/2003

Tilaa lehti Edelliset lehdet Lähetä palautetta

Lehden otsikko:
50 vuotta mukana muutoksessa
Lehden ingressi:
Näinä päivinä on kulunut 50 vuotta siitä, kun kolme psykologia, Yrjö Lehti, Erkki Palomäki ja Erkki Puranen, perustivat Valintakoe Oy-nimisen yhtiön hoitamaan jo epävirallisemmissa puitteissa aloittamiaan henkilöstön soveltuvuustutkimuksia.
Linkki pääkirjoitukseen:
Valokuva:
0203_kansikuva.jpg
50 vuotta mukana muutoksessa
Näinä päivinä on kulunut 50 vuotta siitä, kun kolme psykologia, Yrjö Lehti, Erkki Palomäki ja Erkki Puranen, perustivat Valintakoe Oy -nimisen yhtiön hoitamaan jo epävirallisemmissa puitteissa aloittamiaan henkilöstön soveltuvuustutkimuksia.
Fortumissa henmkilöstöpolitiikka hoidetaan pää kylmänä ja sydän lämpimänä
Fortum on ollut jatkuvien muutosten myllerryksessä, niinpä yrityksessä on korostunut jatkuvuus, johdonmukaisuus, rehtiys ja kyky visioida.
Psycon alkutaipaleelta
Nämä sivut ovat syntyneet Yrjö Lehden, yhden Psyconin perustajista, muisteluista. Espanjassa talvia viettävän 82-vuotiaan eläkeläisen käytössä ei ole ollut juurikaan kirjallista fakta-aineistoa, joten tarina on syntynyt mielikuvien pohjalta ja se koskee lähinnä yrityksen alkuvuosia.
Senaattikiinteistöt: Ei rakennuksia ilman ihmisiä
Senaatti-kiinteistöt on alkanut kehittää työyhteisöjään yhdessä Psyconin kanssa. Tavoitteet on asetettu haastavan korkealle, mutta niihin tähdätään monien konkreettisten välietappien avulla.
Case Microsoft: Onnistuneita rekrytointeja yhä helpommin
Microsoft Oy:n henkilöstö on alan ammattilaisia, joilta odotetaan voimakasta motivoituneisuutta ja kykyä luovaan itsenäiseen työskentelyyn. Microsoft myös tukee monin tavoin työntekijän menestymistä tehtävissään. Uusi liiketoimintaryhmävastuuta painottava organisaatio vaatii esimiestehtävissä olevilta henkilöiltä yrityksen liiketoiminnan laaja-alaista tuntemusta.
Kehityskeskustelun nykytila puntarissa
Esimiesten ja alaisten väliset kehityskeskustelut koetaan Suomessa erittäin tarpeellisiksi. Tämä tulee johdonmukaisesti esiin Kari Lahden vuosina 1990 - 2002 tekemissä kehityskeskustelututkimuksissa. Niiden mukaan keskusteluilmapiiri on Suomessa avoin ja keskustelun edellytykset kunnossa, mutta asioiden käsittelyn konkreettisuudessa ja sopimisessa koetaan puutteita.
Psyconin 50-vuotisjuhlat
Kylmästä ulkoilmasta oli mukava astua sisään Kiasman tunnelmaan ja juhlistamaan Psyconin 50 vuoden taivalta. Lämpimän ilmapiirin loi yli 400 Psyconin asiakasta ja yhteistyökumppania isäntiensä johdolla. Yrjänä Lehden avauspuheen jälkeen Kiasman hallin täytti tangoesityksen jylhät sävelet.

 © Psycon