Teksti: Toimi Liikanen, Kuvat: Lasse Keltto
Microsoft Oy:n henkilöstö on alan ammattilaisia, joilta odotetaan voimakasta motivoituneisuutta ja kykyä luovaan itsenäiseen työskentelyyn. Microsoft myös tukee monin tavoin työntekijän menestymistä tehtävissään. Uusi liiketoimintaryhmävastuuta painottava organisaatio vaatii esimiestehtävissä olevilta henkilöiltä yrityksen liiketoiminnan laaja-alaista tuntemusta. Asiakkuuden hoidossa on erityisen tärkeää tunnistaa kokonaisvaltaisesti asiakkaan tarpeet. Oikean ratkaisun löytyminen tuo asiakasyritykselle liiketoiminnallista lisäarvoa. Siksi Microsoftissa kiinnitetään paljon huomiota henkilöstön rekrytointiin.
Microsoftin vetovoima
Suomen Microsoftin henkilöstöpäällikkö Jaana Väänänen toteaa tyytyväisenä, että IT-alan osaajat ovat kiinnostuneita Microsoftista ja yrityksellä on vetovoimaa arvostettuna työpaikkana. Microsoftille tunnusomaista on ajan haasteisiin nopeasti reagoiva liiketoiminta. Se vaatii kaikilta microsoftilaisilta keskittymistä oikeisiin painopisteisiin ja päämääriin.
Henkilöstö on sisäistänyt yrityksen arvot, jotka heijastavat avoimuutta ja rehellisyyteen perustuvaa luottamusta sekä vastuuntuntoisuutta. Työyhteisön sisäisestä hengestä aistii, kuinka intohimoisesti asiakkuuksien hoitamiseen pyritään. Työssä on tärkeää myös menestyksellinen yhteistyö kumppaniverkoston kanssa.
Väänänen korostaa yhtiön työntekijöilleen antamaa tukea. Vaativa työ koettelee henkilöstön voimavaroja. Tehtävien mukana kehittyminen edellyttää työn ja muun elämän tasapainottelua. Henkilöstön jaksamista pyritäänkin edistämään monin tavoin. Tältä kannalta myös rekrytointivaihe on tärkeä, Väänänen painottaa.
Konsultti tärkeä osa rekrytointia

Väänänen kuvailee rekrytointia vaativaksi prosessiksi. Kaikki alkaa aina tarpeiden määrittelemisestä. Tästä syntyy puitteet sekä hakutoimille että henkilöarvioinnille. Konsultin rooli vaihtelee hankkeittain, mutta mukaan tulo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa on osoittautunut hyväksi peukalosäännöksi. Microsoftissa päävastuun rekrytoinnista kantaa rekrytoitavan työntekijän tuleva esimies, jota henkilöstöpäällikkö tukee rekrytointiprosessissa. Usein mukana on myös rekrytoitavan managerin esimies sekä joku muu henkilö siitä tiimistä, johon henkilöä etsitään.
Psycon Oy on osallistunut Microsoftin henkilövalintoihin suuren osan ajasta Suomen maayhtiön perustamisesta alkaen. Psycon toimii Microsoftin kumppanina avoimen henkilöhaun toteuttamisessa ja henkilöarvioinneissa. Osaamiseltaan sopivat kandidaatit valitaan Microsoftin kanssa yhteistyössä. Tämän jälkeen Psycon tekee henkilöarvioinnit. Uuden työntekijän lopullisesta valinnasta päätettäessä Microsoftilla otetaan huomioon luonnollisesti monia tekijöitä, joista henkilöarvioinnin näkökulma on mm. tärkeä.
Henkilöstöpäällikkö Väänänen korostaa, että ammattiosaamisen lisäksi kiinnitetään paljon huomiota hakijan henkilökohtaisiin ominaisuuksiin. Henkilöarviointi tarkastelee mm. yhteistyötyyliä sekä muutos- ja paineensietokykyä. Lisäksi huomio kiinnitetään hakijan tavoitteellisuuteen, energisyyteen ja tehokkuuteen.
Jaana Väänänen on tyytyväinen Microsoftin onnistuneisiin rekrytointeihin. Konsultin näkemyksillä on merkittävä painoarvo yrityksen hakiessa vahvistusta valintapäätökselle. Henkilöarvioinnin tuloksia hyödynnetään myöhemmin henkilöstön kehittämisessä. Samalla konsultin tekemän henkilöarvioinnin pätevyyttä peilataan arkityön havainnoilla.
Nykyisin henkilöstön rekrytointitilanne on Väänäsen mukaan hyvä. Pitkäjänteinen yhteistyö Psyconin kanssa on ollut hedelmällistä. Osin myös IT-alan nykyisen markkinatilanteen takia on aikaisempaa helpompi löytää alan osaajia.
Syvempi yhteistyö
Suomen Microsoftin liiketoiminnan perusteet on hiottu kuntoon. Organisaatiolta odotetaan näyttöä tuloksellisuudesta ja kyvystä yltää tavoitteisiinsa. Uudistettu organisaatio ja bisnesmalli on merkinnyt liiketoimintaryhmän vetäjän roolin korostumista ja vastuun kasvua - myös henkilöstön rekrytoinnissa.
Jaana Väänänen muistuttaa tulevaisuuden ennakoinnin tärkeydestä.
- Muuttuvassa yhteiskunnassa ja bisneksessä esiin tulevien haasteiden täyttäminen on kaiken toiminnan edellytys. Siksi rekrytoinnin kokonaisprosessin tulee olla helppo ja joustava. Meillä pitäisi olla reservissä koko ajan identifioituna henkilöitä, joita organisaatiomme tarvitsee.
Tästä nousee esiin yhteistyön uudet mahdollisuudet. Microsoft saa esimerkiksi Internetin kautta runsaasti työhakemuksia. Konsultti voi mm. tehdä hakemuksista sovittujen kriteerien mukaiset etukäteisvalinnat, jolloin perusta nopealle rekrytoinnille on koko ajan olemassa.
Ulkoistaminen perustuu luottamukselle
Rekrytoinnin osavaiheiden ulkoistaminen vaatii yrityksen ja konsultin pitkäaikaista ja luottamuksellista suhdetta, läheistä kumppanuutta. Yrityksen on voitava luottaa konsultin kykyyn tunnistaa oikeanlaiset henkilöt.
Konsultilta vaaditaan yrityksen toimintakulttuurin ja liiketoiminnan tavoitteiden sisäistämistä. Henkilöhaussa on kysymys aina myös yrityksen julkisuusimagosta. Konsultin on yllettävä omissa toimissaan yrityksen hyvän työnantajakuvan tasolle.
Henkilöarvioinnin on tuettava yrityksen tavoitteita ja luotava yritykselle selkeää lisäarvoa.
- Rekrytointikumppanin on todellakin ymmärrettävä yrityksen tarpeet mahdollisimman hyvin, Väänänen painottaa.
Valintaprosessissa tärkeällä sijalla olevaan henkilöarviointiin on yrityksen voitava luottaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita varauksetonta uskoa, vaan avoimuuteen pohjautuvan kumppanuuden kautta syntyvää ymmärrystä henkilöarvioinnin mahdollisuuksista ja rajoitteista. Luonnollisesti se edellyttää myös konsultilta jatkuvaa panostusta osaamisen kehittämiseen - mm. kumppanuuden avulla syntyvän tarkemman palautetiedon avulla.
Väänänen kannattaa konsultin vielä nykyistäkin suurempaa panosta ja tiiviimpää yhteistyötä rekrytoinneissa. Microsoft ja Psycon syventävätkin edelleen yhteistyötään. Väänäsen mukaan jatkossa on tavoitteena vapauttaa Psyconin avulla mahdollisimman tehokkaasti Microsoftin voimavaroja sen ydinliiketominnan käyttöön.