 |
Palautepohjaista toiminnan mittaamista pidetään luotettavana kartoitusmenetelmänä ja kestävänä pohjana erilaisille kehittämishankkeille. Tällä tekniikalla voidaan kartoittaa niin yksilön kuin tiiminkin toimintatapoja.
|
|
 |
Yritysten keskittyminen ydinosaamiseensa on lisännyt avainhenkilöiden rekrytoinnin ulkoistamista. Samalla yhä suurempi osa yhteistyöstä rekrytointikonsultoinnissa perustuu pitkäaikaiseen sopimukseen asiakasyrityksen kanssa. Toimivan yhteistyön tuottama lisäarvo on tällöin suurimmillaan. Tästä oy Shell ab:n ja Psycon Oy:n jo neljättä vuotta jatkuva kumppanuus on hyvä esimerkki.
|
|
 |
Palautepohjainen esimiesvalmiuksien kehittäminen – tuttujen kesken kolmesataakuusikymppinen – voidaan valjastaa palvelemaan yksilön lisäksi koko organisaatiota. Psykologi Kristiina Fromholtz-Mäki Nokialta korostaa, että avainasemaan tässä menetelmässä nousevat välineen tarkka suunnittelu sekä fasilitointi, palautteen käsittely luottamuksellisessa vuorovaikutussuhteessa.
|
|
 |
Oulussa toimiva VTT Elektroniikka teki taannoin päätöksen, jonka mukaan laitos haluaa panostaa esimiesvalmiuksiin ja henkilöstöjohtamiseen. Psycon suunnitteli etenemistavan henkilöstöpäällikkö Minna Kallio-Valkaman kanssa. Keskusteluissa päädyttiin 360°- LeadPro mittarin käyttämiseen työkaluna johtajuuspalautteessa.
|
|
 |
Henkilöstötutkimustulosten hyödyntäminen on haastava prosessi, johon tarvitaan apua, malleja ja välineitä, sanovat Sato-yhtymässä laajoja kehittämishankkeita vetävät sijoitusjohtaja Tuula Entelä ja henkilöstöpäällikkö Kirsti Laitinen.
|
|
 |
Koska CapMan Oyj on pääomasijoitukseen erikoistunut yritys, sen tärkein voimavara piilee sen työntekijöissä, näiden tiedoissa ja taidoissa. Koska yrityksellä ei ole kiinteää laiteomaisuutta, sen pääoma on laadultaan nimenomaan henkistä. Siksi henkilöstöasioiden miettiminen ja jatkuva kehittäminen on merkittävä osa toimintaa.
|
|
 |
Maaliskuussa Suomessa järjestettiin neljän vuoden välein toistuva rekrytointitapahtuma, kun eduskuntavaaleissa rekrytoitiin 200 ihmistä hoitamaan maan asioita. Eduskuntavaalit on kiinnostava vaikkakin erikoistapaukseksi luokiteltava esimerkki henkilövalintoihin liittyvästä soveltuvuuden arvioinnista.
|
|