Itseohjautuvuus työelämässä
Itseohjautuvuus on käsite, johon törmää usein, kun puhutaan työntekijöiden ja organisaatioiden toivottavista ominaisuuksista tämän päivän työelämässä. Yleisesti nähdään, että oppimiskykyinen, joustavan ja itsenäisen työtyylin omaava sekä yhteistyökykyinen henkilö, vastaa olemassa oleviin ja tuleviin työelämän tarpeisiin parhaiten.
Erityisen tärkeätä tällöin on ymmärtää, mitä henkilön itseohjautuvuus voisi olla; onko se kehitettävä, taidon omainen ominaisuus, vai syvempi, yksilön persoonallisuuteen sisältyvä ja sitä kautta yksilön toimintaan vaikuttava tekijä.
Itseohjautuvuus yksilön ominaisuutena
Edward Deci ja Richard Ryan näkevät tuoreessa artikkelissaan*) että itseohjautuvuus on syvempi, yksilön toimintaan ja kehitykseen vaikuttava tekijä, jonka kehittämiseen ja ylläpitämiseen voidaan vaikuttaa. Yksilön omaan toimintaan vaikuttaa halu tyydyttää kolmea psykologista perustarvetta. Näitä ovat kompetenssin tarve eli halu ymmärtää toiminnan syyseuraussuhteita ja halu tuntea olevansa kyvykäs vaikuttamaan luotettavasti näihin syy-seuraussuhteisiin, autonomian tarve eli halu tuntea toiminnan olevan itselähtöistä sekä liittymisen tarve eli halu olla merkityksellisissä vuorovaikutussuhteissa muiden yksilöiden tai yhteisön kanssa. Monissa työmotivaatiotutkimuksissa onkin todettu, että työssä motivoitumiseen on selkeässä yhteydessä halu hahmottaa selkeästi työn tavoitteet, halu toimia itsenäisesti ja pystyä vaikuttamaan asioihin sekä halu olla merkityksellinen eli työnsä osaava työyhteisön jäsen. Näin työmotivaation voitaisiinkin nähdä olevan paljolti seurausta siitä, missä määrin työ mahdollistaa edellä mainittujen kolmen perustarpeen toteutumisen.
Sosiaalisen ympäristön vaikutus itseohjautuvuuteen
Ennen kehittämistoimenpiteitä on myös otettava huomioon yksilön toimintaan vaikuttavat sosiaaliset ympäristötekijät, koska yksilön toimintaan vaikuttaa yksilön ja ympäristön välinen vuorovaikutus. Yksilön toimintaan vaikuttavia tärkeitä sosiaalisen ympäristön tekijöitä ovat: autonomian tuki, joka kuvaa kontekstia, joka tarjoaa valinnan mahdollisuuden, minimoi paineen toimia spesifeillä tavoilla ja rohkaisee aloitteellisuuteen sekä rakenne, joka kuvaa määrää, jolla käyttäytyminen-seuraus -riippuvuudet ovat ymmärrettäviä, odotukset ovat selkeitä ja palautetta annetaan ja sitoutuminen, joka kuvaa määrää, minkä verran esimerkiksi esimies on kiinnostunut alaisesta ja omistaa aikaa sekä resursseja alaiselleen. Itseohjautunutta toimintaa tukee siten ympäristö, joka on autonomiaa tukeva, joka tarjoaa kohtuullisen rakenteen, ja joka sisältää sitoutuneita muita.
Itseohjautuvuuden tukeminen johtamisen haasteena
Yksilöt eroavat paljonkin suhteessa siihen, kuinka itseohjautunutta heidän toimintansa on. Samoin organisaatiot eroavat siinä, minkä verran niillä on mahdollisuus tarjota itseohjautuvuutta tukevia rakenteita. Tämän päivän työelämää leimaa nopea muutosvauhti, joka pahimmillaan sotkee tutut toiminnan syy-seuraussuhteet, heikentää joustavan valinnan tekemisen mahdollisuuksia kiireineen sekä heikentää esimiehen herkkyyttä työntekijöiden yksilöllisille eroille, koska aika menee mm. pyrkimykselle hahmottaa ja ennakoida muutosta. Työntekijöiden yksilölliset erot johtavat myös siihen, että sosiaalisen ympäristön toimintaan vaikuttavat tekijät saavat erilaisia merkityksiä, koska ihmisellä on taipumus pyrkiä selittämään ja ennakoimaan asioita ymmärrettävästi. Yritysten tulevaisuuden haasteena voikin nähdä kyvyn muodostaa organisaatiorakenteet ja toimintatavat niin, että ne tukevat työntekijän kykyä toimia itseohjautuvasti sekä kyvyn kommunikoida yrityksen mission, strategian ja tavoitteiden merkityksen niin, että ne ovat riittävästi linjassa sekä yrityksen että työntekijöiden tarpeiden kanssa.
Lars Sundholm
Turun aluejohtaja
Sundholm on väitellyt aiheesta "itseohjautuvuus organisaatiomuutoksessa" Jyväskylän yliopistossa joulukuussa 2000. Hän työskentelee jatkuvasti aiheen parissa konsultoidessaan asiakkaita paitsi henkilövalintatilanteissa niin myös resurssiarviointien ja potentiaalikartoitusten yhteydessä.
*) Deci, E. L. & Ryan, R. M. 2000. Self determination theory and the facilitation of intrinsic motivation, social development and well-being. American Psychologist, 55, 68-78.